Esityksen Vaparetki-linkit:

• Tähän blogiin liittyvä kurssiwiki
• Kokeiluja ja tutkimusta Flickr-kuvanjakopalvelulla
• Vaparetki - north pole, retken periaate
• Mobiili kuva laivalta blogiin
• Google video: Pedagogista rakkautta etsimässä
• Verkon pauloissa: kurssin suunnittelublogi > vaparetkeä levittämään
• Verkon pauloissa -wiki (ks. myös Kimmo-kurssilainen eli ReksiVerkonPauloissa)
• ITK’07 mOpettaja-tiimi samassa tapahtumassa myös epäseminaarissa Aikaa ei ole
• Laivaseminaarin taustajoukoissa vaparetkeläistä oppimisprosessin laajennusta
• Vaparetken Jaiku-polku alkaa
• #vaparetki Jaiku-kanava
• Yhteisöllinen avustustalkoo (lue taustakanavan tarina)
• Jaiku + Skype-chat + wiki > mobiilia yhteistyötä
• Virtuaaliwiki edellisen yhteistyön kevyt hedelmä

Laitoin omaan blogiini merkinnän sähköpostitulvan vähentämisestä. Onko mobiiliryhmällä lisää vinkkejä? Tekniikka ei saa orjuuttaa vaan palvella. moni kokee edelleen asian olevan toisin päin.

Erilaiset mikroblogit ja kaveripiirit ovat viimeaikoina yhdistäneet Internetiä ja mobiilia olemista. Mukana kulkevilla laitteilla voi tarkistaa, missä kaverit ovat ja mitä puuhaavat. Samaan virtuaalisen olemisen paikkaan pääsee myös tietokoneilla. Osa järjestelmistä toimii vain tietyillä puhelimilla oman sovelluksen avulla, osa lähettää tekstejä SMS-viesteinä. Ja tietty älykkäällä puhelimella pääseen netin kanutta ilman sovellusta seurapiiriin. Mikroblogiin voi liittää uutisvirtoja usealta suunnalta (voivat olla esimerkiksi blogipäivityksiä, Flickr-kuvia ja Del.icio.us-kirjanmerkkejä).

Eilen ilmestyneessä MikroBitti-lehdessä Kari A. Hintikka kertoo, kuinka suomalaista Jaiku-palvelua käyttäneet seminaariosallistujat kävivät reaaliaikaista kommenttikeskustelua ja mukaan mahtui myös niitä, jotka eivät olleet seminaarihuoneessa vaan seurasivat verkon kautta esityksiä. Tässäpä siis ehdottomasti aihe, johon Vaparetken kannattaa tehdä tutustumismatka ystävien kera.

Itse aion kokeilla mikroblogeja opetukseen heti kohta. Yksi PS4-kurssin Study Guide on jo tekeillään, abit vielä lomalla.

Vaparetkelle on perustettu nyt oma Jaiku-kanava (channel). Tule mukaan! Luo itsellesi oma Jaiku-liittymä, ota minuun yhteyttä, jos tuottaa tuskaa (gmail rongas.anne). Sitten liity #vaparetki -kanavalle. Kaikki mobiilipedagogiikasta kiinnostuneet tervetuloa! Voimme esimerkiksi kysyä apua, vinkata toisia, hankkia omaa käyttäjäkokemusta jaikuilusta ja kehitellä omia pedagogisesti mielekkäitä sovelluksia.

“Jatkakaa ihmeessä Vaparetken pitoa. Lupaan tulla vast’edeskin vieraisille. :-)”

Juhannus ja linkkivinkkejä « LEHMÄTKIN LENTÄIS

Syksyn tullen kannattaa varmasti pitää mobiilit kokoontumisajot ja sopia Vaparetken jatkamisesta, sillä tämä tutkimusmatka on kerännyt alan (no kapean tietty mutta kuitenkin) harrastajayleisöä (ks. linkki Lehmätkin lentäis -blogiin). Sivujen näköä ja toimintojakin voisi ryhdistää.

Muuten: aloitin keräilemään opettajalle sopivaa mobiililinkkisivustoa.

Blogged with Flock

“mob5 - a mobile service for everyone

With ever-increasing access to the mobile internet comes the corresponding demand for mobile content and mobile services. mob5 makes it possible for everyone to have their own space on the mobile net.”

Tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Mobiiliryhmämme sisäpiirin vitseihin kuuluu huokailu langattoman sähkön perään. Vasta sitten voisimme tosissamme toimia mobiilisti. Pelkkää vitsiä… ei hei, lukekaapas, mitä kirjoittaa tänään 1.5.07 Hesarin Tiede-sivulla akatemiaprofessori Risto Nieminen! Hän kuvaa pienessä aivoitus-jutussaan sitä, kuinka mobiililaitteiden akkuja voisi ladata langattomasti. Wow!

Esityksemme linkit löytyvät wikistä. Tähän saa mielellään kirjoittaa kommentteja, kysymyksiä ja muuta, mitä tulee mieleen ITK-kokemusten perusteella.

Minulle tuli mieleeni Vaparetken ajoilta Pertin aamukysymykset. Uskomattoman tehokasta. Joskus koko päivän aivot raksuttivat tietoisesti tai salaa ongelman kanssa. Kysyminen aktivoi. Ja kysymys on helppo välittää mobiilisti. Tiivis ja kevyt datana. Opettajan pitäisi joskus selittää vähemmän. Käynnistää sen sijaan oppijan aivot. Tietenkin sitten tarvitaan myös hyvää selostusta, opastusta, ohjausta, kunnon luentojakin välillä. Mutta jos tuo aivojen käynnistäminen unohtuu, hanhen selkä on liukas ja tyhjä kaivo jää kuivaksi.

Teen neljälle kohderyhmälle pienet selko-opaat siitä, mitä ovat etä- ja verkko-opetus. Oppaat syntyvät täkäläisen verkko- ja etäopetushankkeen viimeisenä ja aika nopeana tuotoksena (hanke loppuu ja rahoituksen hana tyrehtyy). Kohderyhmiä ovat päättäjät, opettajat, opinto-ohjaajat ja opiskelijat.

Kyselylomake on verkossa ja siihen on nopea vastata. Yksikin ajatus on minulle kultajyvä, joten kiitoksella vastaanotan. Tuloksena syntyneet oppaat julkistetaan myös verkossa ja niitä saa sen jälkeen vapaasti hyödyntää (tietenkin lähteen mainiten).

Tutustukaahan joutessanne tähän kommenttiin blogissani ja siinä esitettyyn ideaan!

Listasin juuri blogien etuja opetustyössä. Lista toisessa blogissa. Käy vaikka vilkaisemassa, lisäämässä listaa tai väittämässä vastaan. Etuja on. Vaparetki todistaa!

Avoimissa verkoissa liikkuvat tietävät, että valmista aineistoa löytyy joka lähtöön. Mutta mikä on oppimisen ydintä? Sekö, että saa tietoa. No joo. Mutta saako ihminen tiedon omakseen imemällä aineistoa? Kai, jos on oikein innostunut ja erityisen motivoitunut, tämä onnistuukin ihan itsekseen. Mutta toisaalta yksin aineistoa imuroimalla, ei tieto jalostu. Ja yksinäinen seikkailija ei välttämättä saa riittävän laajakatseista ja kriittistä kuvaa opiskelemastaan.

Oleellista on vuorovaikutus. Oppiminen on hyvin paljon sitä. Ja opitun sisäistäminen omaksi pääomaksi vaatii sitä. Siksi olen itse huoletta julkaissut avoimesti verkossa kaikki oppimateriaalini. Jos joku oppii niistä jotain, se ei ole minulta pois. Hyvin harva oppii merkityksellisellä, kiinnostavalla ja motivoivalla tavalla ilman vuorovaikutusta. Se on se, mitä meidän pitää oppia tarjoamaan verkkovälitteisesti ja juuri sen nämä sosiaalisen webin välineet mahdollistavat hienolla tavalla.

Heinolassa ehdotettiin, että koottaisiin vinkkejä, linkkejä ja ohjeita koulutuksessa esille tulleisiin webtyövälineisiin. Näin toimimme. Löydät vimpstaakivinkin mobiiliwikistä.

David Muir on lehtori, joka on omassa tutkimustyössään kehitellyt paljon kuvanjakoon perustuvaa opetusta ja raportoi omista ja verkosta löytämistään vastaavista kehitelmistä omassa EdCompBlog-blogissaan. EduFlickr-juttuja voit löytää esimerkiksi Tecnoratin hakupalvelulla.

Heuristiikka – Wikipedia

Heuristiikka on löytämisen ja keksimisen tiedettä ja taidetta. Sana tulee kreikan kielen ilmaisusta heureka, “löysin”.

Katsohan tuota Wikipedian sivua, joka listaa Jakob Nielsenin kymmenen sääntöä heuristisen evaluoinnin työvälineiksi. Näitä voisimme hyvinkin soveltaa vaikkapa mobiilin kuvalla oppimisen mallin arvioivaan kehittelyyn: 1. näkyvyys, 2. yhteensopivuus järjestelmän ja todellisen maailman välillä, 3. Hallittavuuden ja vapauden tunne käyttäjällä, 4. Jatkuvuus ja standardit, 5. Virheiden ehkäisy, 6. Muistikuormituksen minimoiminen, 7. Käytön tehokkuus ja joustavuus, 8. Esteettinen ja minimalistinen suunnittelu, 9. Virheistä toipuminen ja 10. Ohjeet. Lue selitykset wikipedian sivulta. Onko joku tutustunut aiemmin Nielsenin sääntöihin? Nielsenin verkkosivuiltakin voisi löytyä joitain kultajyviä. Tuleeko noista sinulle oivalluksia kuvalla oppimispalikan kehittelemiseen?

Alla kommenttikeskusteluissa on päästy teoria-käytäntö-akselille. Tässä on nyt vähän henkilökohtaista perspektiiviä tieteellisteoreettiseen ja käytännölliskokemukselliseen asiantuntijuuteen. Olen aloittanut yliopisto-opiskeluni 35-vuotiaana aika lavean käytännön kokemuksen jäljiltä. Olen yliopistossa opiskellut teoriaa kaikelle sille, mitä olen käytännössä oppinut. On ollut loistavaa nähdä koko ajan kytkentöjä käytännön ja teorian välillä. Teoriat nousevat käytännöstä. Ei siinä ole kuilua (jos siltä tuntuu, kuilu on ymmärryksessä). Yksi teoria ei toki avaa käytännön maailman moninaisuutta. Tämä näkyy usein siinä keskustelussa, jota käydään käytäntö-teoria-kuilun ympärillä. Teorialta yritetään pyytää enemmän kuin mihin se on luotu ja mihin se pystyy.

Muistatte varmaan Heikki Kinnusen esittämän tutkivan tyypin… sen, joka etsi tietoo ja kysyi: Onks Viljoo näkynny? Minulla on sellainen haavistus (havaintoaavistus… minä kun aina näen näitä juttuja), että kysyminen luo hyvän sillan teorian ja käytännön välille. Se yhdistää tutkijan (asiantuntijan) ja tutkivan oppijan. Ja sitä voisi nimittää nyt vaikka leikkisästi Viljo-teoriaksi.

Kuvasta kysyminen on helppoa ja samalla kognitiivisesti haasteellista. Kysymykset ovat kiteitä. Ne tuntuvat syntyvän nopeasti. Niitä lukemalla aivot virittyvät itsestään (arvoitusefekti, josta kerroin aiemmin). Ja kysymykset voivat viedä eteenpäin.

Millä tavalla voisimme liikkua kysymisestä eteenpäin?

Kuva-kysymys-tutkimusmatkamme alla on vienyt mielenkiintoisiin ajatuksiin. Aki heitti kommentissaan aivan verrattoman kysymyksen: Voivatko kysymykset johdattaa vastauksiin? Tämä on asia, jota yritän yo-kokeeseen valmistautuville aina avata: kysymys on jo suuri osa vastausta. Kysymykseen pitäisi osata uida sisään tai sukeltaa. Kysymystä pitäisi osata avata ja ajatella kysymyksen valossa. Ja kysymyksissä on muutenkin syvää viisautta. Legendaarinen filosofian dosentti Helsingin yliopistolla, S. Albert Kivinen on ainakin legendan mukaan (ja Minervan Pöllökin tätä todistaa) lausahtanut: hiiteen vastaukset, missä ovat kysymykset.

Tuossa edellisessä Luomisen tuska… -viestissä Aki laittoi alulle hauskan ja kutkuttavan tehtävän. Kokeilemme Flickrin toimivuutta kuvien kanssa työskenneltäessä. Voit lisätä sinne uusia pähkinöitä. Idea on esittää kysymyksiä kuvista. Kuviin yritetään valikoida jotain sellaista, joka avautuu ammattilaiselle ja asiantuntijalle heti, mutta jota ummikko ällistelee toisin silmin. Tehdään kysymyksillä havaittavaksi esimerkiksi, miten ihminen ajattelee, mihin kiinnittää huomiota, miten lähestyy ongelmaa. Kysymyskeskustelua on käyty myös edellisen viestin kommenttipuolella. Tätä täytyy hei itse kokeilla, sitten vasta huomaa, miten kiinnostava juttu! Kiitos Aki, kun laitoit harmaat aivosolut raksuttamaan.

Olemme jo aiemmin pohtineet sitä, millainen voisi olla hyvä mobiilitehtävä.Se voisi olla kysymys, kysymyssarja tai kuva tai pieni videoleike… musiikki voi toimia esim. mun oppiaineissa, jos on sopiva sanoitus ja ilmaisutaitotehtävissä… etsi musiikkiin kuvitus, kuvaa ja tee esitys tai luo koreografia ja lavasteet. Etsi innoitusta luonnosta tai kaupungin kaduilta…

Olen koko päivän yrittänyt ratkaista pientä arvoitusta. Vihje vihjeeltä lähempänä, mutta… uskomaton vaikutus ajatteluun ja siihen, miten tulee tietoiseksi omista ajatusrakennelmista. Hyvä mobiilitehtävä on riittävän haasteellinen, ei mahdoton, mutta ei missään tapauksessä liian helppo. Ajattele, miten ihmiset ovat rakastaneet arvoituksia. Nykyisin niitä esitetään harvemmin, kaikki viihde on viety olohuoneitten pikkulaatikkoon. Siellä arvoitukset houkuttelevat.

Näytin eilen oppitunnilla kuvan ja kysyin, voisivatko nämä pojat pelata jalkapalloa? Perustele. Päivänselvin jäi havaitsematta: eivät voi, koska vauva ei osaa vielä edes kävellä saati juosta. Haemme helposti monimutkaisia vastauksia. Vanhat arvoitukset kaivelivat esille ilmeisiä ja totunnaisia asioita ja se niissä oli niin kutkuttavaa. Sitten kun sen oivalsi, se oli kerrassaan kirkasta. Mutta silti tapahtui muutakin. Piti ajatella itse ja luoda ajatuksissa kuva arvoituksesta.

Torstaina Heinolassa sovittiin, että laitetaan pitkäveto vetämään ITK-päiville. Me kun itse ollaan aivan riemastuttu tästä mobiiliverkkoyhteisöllisen oppiminen ilosta, niin toki mielellämme ilosanomaa levittäisimme muillekin. No, aika oli niukassa, sillä kuolemanviiva oli viritetty eiliseen maanantaihin.

Teimme sopimuksen: Jari lataa tiedot nettilomakkeelle ja minä laadin hakutekstin rungon, jota sitten yhteisöllismobiilisti muokataan.  Annoin alitajunnan tehdä töitä, keräsin voimia unella ja ei-mitään-tekemisellä ja sitten laitoin pohjatekstin. Mietin sunnuntai-iltana, että tätä on vähän hankalaa kehitellä sähköpostikierroksella. Perustin siis oman Google-tilin ryhmällemme ja otin käyttöön yhteisöllisen tekstityötilan, ex-Writelyn, nykyisen Docs&Spreadsheets (oisivat nyt vähän simppelimmin nimenneet hö höh). Kutsuin muun jengin collaboroimaan ja laitoin viestit liikkeelle.

No alku vaatii vähän kikkailua, kun jokaisen pitää perustaa oma Google-tili, että pääsee kirjautumaan systeemiin. Mutta kolme meistä ehti ja pääsi maanantaina aamulla sinne ja se on aivan tosi jees-systeemi. Kun Jari ja Anna Mari kirjoittivat omia lisäyksiään, ne näkyivät hetkessä minulle.

Kehittelimme esitystämme sähköpostilla. .Heikki oli .mobiilisti Helsingin junasta kommunikaattoriyhteyksissä ja käänsi kaikkien päät otsikon avainsanan suhteen. Jokainen osallistui, oli Skypetystä ja textailua ja e-mailia virtuaalikirjoituspöydän ohessa. Englanninnos saatiin kännykällä ja tekstiviestillä työkaverilta, kun kääntäjäserkku oli harmi vaan työpalaverissa ja sitten oli vielä apuna Jarin naapuriluokan ope eli liikuttiin sujuvasti akselilla Miehikkälä-Kotka-Helsinki-Turku.

Verkkokyläilystä jää bittijälkiä. Täältä näkee, että meidänkin blogissa ovat hipsutellen lurkkineet jori ja sen intoileva kaveri. Laittakaa röhkeesti kommenttiakin kehiin silloin tällöin! Kiva kun joku käy.

Ai niin, sana lurkkia ei ole ihan kaikille tuttu. Sitä käytetään verkkovierailusta, jolloin ei jätetä omia äänijälkiä, luetaan vain, mitä muut kirjoittavat. Oppimisympäristöjen opiskelijahistorioita tutkimalla on havaittu, että enimmäkseen ihmiset käyvät lukemassa. Sekin mielenkiintoinen ilmiö pohdittavaksi.

Oletko koko ajan verkossa? Miten sä ehdit tuota kaikkea? Tätä kysyttiin minulta perjantaina Heinolassa, kun esittelin mobiilitiimimme toimintaa ja siinä sivussa hiukkasen blogien ja wikien opetuskäyttöä. Kysymys on esitetty ennenkin ja olen siihen vastannut jollakin tavalla Blogien opetuskäyttöwikissä.

Kysymys on minulle kiusallinen. Kuulen siinä aina kysyjän tekemän vertailun suhteessa itseensä tai suhteessa siihen, mitä oletetaan, että työaikana saadaan aikaan, että mihin työaika riittää. Nyt tulee hyvin henkilökohtainen vuodatus… kuitenkin sellainen, jonka ihan reippain mielin voin jakaa näin julkisesti.

Ilman muuta yli 20 vuoden kokemus maanviljelijänä ja äitinä on antanut rautaista valmennusta asioiden organisointiin. Joskus on pitänyt tehdä vähän enemmän töitä, kuin nyt. Olen luonteeltani yrittäjä… tai maalaisjuntti. Minulla ei ole työaikaa ja muuta aikaa. On vain aikaa. Teen asioita silloin, kun on tekemisen aika. Laiskottelen töiden ääressä, jos on sellainen olo eikä mikään lopullinen takaraja paina päälle (ja tässä suhteessa en ole koskaan mikään enkeli… liuta tekemättömiä töitä, mutta kyllä ne askel kerrallaan valmistuvat, stressiä ei kannata ottaa, maailma ei koskaan tule valmiiksi).

En kykene tekemään ajatusta vaativaa verkkotyötä juuri ollenkaan koululla ja koulun koneilla (joihin ei saa asentaa mitään toimivia juttuja). Olen virittänyt omaan koneeseeni kaikki työtä helpottavat ohjelmat ja oikopolut. Kaikki tiedostoni menevät heti oikeaan kansioon ja kaikki varmuuskopioituvat vaivatta. En käsittele juuri lainkaan papereita. Tulostan ainoastaan oppitunneilla jakamani monisteet, korkeintaan 40 sivua kuukaudessa. Puoleentoista vuoteen en ole ottanut yhtään kalvoa. Jos nyt opettaja laskee vaikka sen ajan, mitä seisoo monistuskoneen edessä ja mitä käyttää papereiden ja kalvojen käsittelyyn ja niiden etsimiseen, niin kuka sitä ihmettelee… ei kukaan, se on normaalia. Mutta hei, siihenkin menee paljon aikaa.

Verkkotyöskentelyssä suuri työ on suunnittelu ja ajatteleminen. Joudun ajamaan autoa yhden työpäivän verran viikossa. Siinä on hyvää aikaa ajatella. Kuuntelen musiikkia, olen luonnossa, uin. Ne kaikki ovat hyviä ajattelutiloja. Parannan maailmaa ystävieni kanssa. Puhuessa oivaltaa asioita, varsinkin, jos voi puhua mistä vain. Vietän kerran viikossa ei-mitään-tekemispäivän. Nukun riittävästi. Olen hiljaa ja kuuntelen hiljaisuutta. En katso teeveetä. En mistään periaatteesta, vaan siksi, että teen tämän vuoden kahta työtä ja aivoni tarvitsevat tyhjää tilaa tai tilaa tyhjentyä.

Juuri tuossa tyttäreni Tuulin kanssa todettiin, että on tyhmiksi muuttuneet yläkoulun opetusohjelmat, vain tunti viikossa valinnaisia eli hänellä kuvista. Tunti??? Saarnasin aika tuohtuneena siitä tyhmyydestä, joka moiseen kätkeytyy. Ajattelun taidot ja oivallukset vaativat sekä kehon liikettä että mielen avaruutta. Parhaiten näitä asioita koulussa tukevat liikunta, musiikki ja kuvis.

Kyse ei ole siitä, miten kauan istuu koneen ääressä ja pinnistelee. Kyse on siitä, että on jotain sanottavaa, on palo, on intoa. Silloin löytää leikiten väylät toteuttaa, tarvittavan ajan ja toteutustavan. Minulle sopii verkko yhdeksi työvälineeksi. Jokaisen opettajan on löydettävä oma juttunsa. Ei kaikista tarvitse tulla tvt-mobiili-opettajia. Väline ei ole ratkaisevaa, vaan se, mitä sillä tehdään. Aikaa on siihen, mitä haluaa. Ja huom. pienten lasten vanhemmilla tärkein ajan investointikohde ei ole työ vaan lapset. Meillä mummoilla on sitten ajan tilaa vaikka verkkopörräilyyn.

Pertti on tehnyt hienon jäsentelyn työssäoppimisen näkökulmasta mobiilioppimisen. Laitoin powerpointit omaksi sivukseen (sivupalkin linkki Mobiilioppiminen). Kommentointi kuvien alla. Tänk juu Pertti!!! Ja mitähän saamme taas aikaan Heinolassa… kunnon jyräyksen

Puhuttiin Heinolassa autenttisista oppimisympäristöistä ja miten mobiili toimii juuri niissä. Toinen käsite, joka on hyvin lähellä, on avoimet oppimisympäristöt. Teemu Leinonen oli äskettäin pitämässä esitelmää sillä kuuluisalla laivaristeilyllä, missä melkein KAIKKI olivat. [Lisäys: Teemu puhui avoimista verkko ympäristöistä, ks. eka kommentti.] No meille, jotka emme sinne päässeet, on sentään nähtävillä luentojen kalvopohjat verkossa. Mitä ajatuksia verkosta avoimena ympäristönä heräsi teille, jotka luentoa kuuntelitte? Mitä kalvopohjien kautta?

Edellisen viestin kommenttikeskustelussa on käyty kiinnostavaa ja tärkeää ajatustenvaihtoa verkkokeskustelukulttuurista ja sen ohuudesta. Siirtyminen puheista kirjoitettuun sanaan on monelle suuri. Tätä voi osaltaan korvata käyttämällä ääntä ja kuvaa. Mutta kuvitelkaa nyt, jos tämäkin blogi olisi vain äänitiedostoina. Niistä on hankalaa poimia lainauksia tai hahmottaa kokonaisuuksia. Tietynlainen asioiden kehittely ja jakaminen edistyy parhaiten kirjoittamalla. Olisi tuettava luonnostelevaa kirjoittamista, puheenomaista tekstijuttelua. Siinä tekstiviesti on ollut hyvä kouluttaja. Mutta siihen ei sovi pysähtyä. Jotta pääsisi syvemmälle ja ymmärrys kasvaisi, on päästävä ilmaisun sisältöihin, ei pelkkään ilmaisun välineeseen. Aki toi esiin tärkeän asian: tähän keskustelukulttuuriin pitäisi kasvaa jo perusasteelle ja opetussuunnitelmien mukaan niin myös pitäisi tapahtua. Mutta karu arki ei aina tue tällaista. Verkon ikävät puolet lukitsevat atk-luokkien ovet ja pakottavat käyttämään voimakkaita suodatuksia.

Verkkokeskustelua voi oppia. Tässäkin on sitä todistettu. Tärkeitä taitoja ovat ne, joita esimerkiksi edellisen viestin kommenttikeskustelu todisti:

• tartu siihen, mitä toinen sanoi
• kysy ja vastaa
• ole ystävällinen, kohtelias, persoonallinen

Ei siis mitään kummallisia taitoja. Kuuntelemista ja osallistumista. Kynnys avoimeen verkkoon siirtymisessä on, mutta kun keskustelu alkaa ihmemään, kynnys madaltuu. Innostava ja kannustava opettaja/ohjaaja voi johdattaa matkalle, mutta tilaa pitää antaa oppijoiden omalle äänelle (tässä kohdassa dialogipedagogiikalla on paljon annettavaa).

Tänään (hmm… no eilen) on tullut pohdituksi sanaa. Sana on kaiken opettamisen - .sellaisenkin - keskeinen väline, välittäjä. Mitä rajatumpi tila on sanoille, ääriesimerkkinä 160 merkkiä välilyönteineen, sitä merkittävämmäksi käy se, mitä sanoja valitaan. Ja se, ymmärtääkö sanojen valitsija kohteen ymmärrystä. Niinkuin Aki tiivisti Jyrin laivaseminaariviestin, edessämme ovat haastavina edelleen “vuorovaikutus verkossa ja opiskelijan ymmärrykseen vaikuttamisen vaikeus.”

Hyvin hatarasti olen tämän ajatuksen äärellä ymmärtävinäni, että juuri oikeiden sanojen löytämisessä on arvokasta ottaa oppijat mukaan tuottamaan verkko/mobiiliääntä. Ääni ja kuva toimivat yhdessä. Sanan merkitykset voivat rikastua kuvien avulla ja kuvasanoilla. Jos olet huomannut, minä kirjoitan paljon kuvasanoja. Olen tehnyt aina niin (kasvanut yksikseen vilkkaan mielikuvituksen, luonnon ja koiran kanssa). Verkossa kohtuudella viljelty kuvasanakieli (ei liian sisäpiirinen jos tarkoitettu laajemmalle) luo tunnelmaa ja keventää vaikean lähestymistä. Suomen kieli on niin kaunis ja mainio. Vaikka et viljelisi kuvasanoja, sanakuvia, ymmärrät niitä. Pieniä sanan aurinkoja ja sanan tähtituiketta. Suomi on runoa.

Kuulin kerran radiosta (kuuntelen paljon, tv on paitsiossa ettei tule liikaa sähköä päähän), että suomessa jätetään usein verbit pois, koska se ei haittaa ymmärrystä ja lyhentää kieltä. Siinä verrattiin suomea ruotsiin. Tutkija oli tutkinut jääkiekkoselostuksia. Katso omia Power Pointteja. Kiinnostavaa. Verkkoilmaisu on tiivistä, mutta jos se on tiivistä ilman elävyyttä, värejä ja tunnelmia, niin kukaan ei jaksa sitä lukea. Hieman viiniä ja fasaaneja joukkoon. Tämä kannattaa ehkä muistaa, kun kirjoittaa verkkoon venttiilisäätöjä. Sanahuumorin jekkukukkasia vaikka loppukevennykseksi. Tulee hyvä tunnelma.

Jäähyväiset rakkaalle Nokia 3110:lle ja mobiilikiljahdus, millaisia puhelimia tekevätkään. Tällä uudella voi kaikkien webbi3G-herkkujen lisäksi bloggailla ihan suoraan valokuvanäpäyksestä kuvablogiin ja tekstit mukaan. Helppoa, nopeaa näppärää NAM . Ei nyt ihan viiniä ja fasaania, mutta tosi herkullista. Vaan kuten Aki tuossa alla raportoi, vielä on matkaa, että jokamiehellä a) kapulat on sellaisia, että niitä pystyy käyttämään helposti, b) että on kaikki tarvittavat vimpstaakit ja että c) viestit ylittävät rajoittimet ja muurit. Aah, pitäisi malttaa käydä nukkumaan. On muuten älyhieno kännykkä-tutuksi-oppimisaihio-simulaatio Sony Ericssonilla! Ja käyttöliittymä on simppeli, hallintapainikkeet näppärät… (vähän intona!)

Alla näkyy kokeiluja tekstiviestittelystä blogiin. Viestejä välittää LetMeParty.com. Havaittiin, että: viestit eivät saa olla yli 160 merkkiä. Palvelu lähetti ylipitkän viestin palasissa n. 10 kertaa. Myöskään ääkköset eivät välity blogiin, vaikka palvelun sivulla ne näkyvätkin nätisti.

Mikä vitsi voi olla tekstiviestillä? Ainakin aika jännä tunne saada reaaliaikaista viestiä eli se jotenkin luo mielenkiintoa ja hauskoja tunteita. Toiseksi tekstari voi palvella aktivoinnissa hienosti. Katsoimme Heinolassa videon, jossa Anne Brunila kertoi mobiiliopetuskokeilusta, jossa kännykällä lähetettiin aktivoivia kysymyksiä. Kysyminen käynnistää aivoissa kaikenlaista. Pertin aamukysymykset virittivät esimerkiksi minulla kaikenlaista pohdintaa ja olen varma, että myös alitajunta työskentelee. Pertti totesi myös, miten prosessi on päällä yhteydenpidon ansiosta.

Voisi ajatella, että tietyn asian opiskeluun ihmisellä on tietty taajuus, kuin radiokanava. Ja blogi/wiki/sms/oppimisympäristö/sähköposti/yms. voivat pitää sitä radiokanavaa kuuluvilla. Siis pysy taajuuksilla, täällä on luvassa jatkossakin maan parasta sisältöä!!!