Vaparetki

Puhuttiin Heinolassa autenttisista oppimisympäristöistä ja miten mobiili toimii juuri niissä. Toinen käsite, joka on hyvin lähellä, on avoimet oppimisympäristöt. Teemu Leinonen oli äskettäin pitämässä esitelmää sillä kuuluisalla laivaristeilyllä, missä melkein KAIKKI olivat. [Lisäys: Teemu puhui avoimista verkko ympäristöistä, ks. eka kommentti.] No meille, jotka emme sinne päässeet, on sentään nähtävillä luentojen kalvopohjat verkossa. Mitä ajatuksia verkosta avoimena ympäristönä heräsi teille, jotka luentoa kuuntelitte? Mitä kalvopohjien kautta?

Edellisen viestin kommenttikeskustelussa on käyty kiinnostavaa ja tärkeää ajatustenvaihtoa verkkokeskustelukulttuurista ja sen ohuudesta. Siirtyminen puheista kirjoitettuun sanaan on monelle suuri. Tätä voi osaltaan korvata käyttämällä ääntä ja kuvaa. Mutta kuvitelkaa nyt, jos tämäkin blogi olisi vain äänitiedostoina. Niistä on hankalaa poimia lainauksia tai hahmottaa kokonaisuuksia. Tietynlainen asioiden kehittely ja jakaminen edistyy parhaiten kirjoittamalla. Olisi tuettava luonnostelevaa kirjoittamista, puheenomaista tekstijuttelua. Siinä tekstiviesti on ollut hyvä kouluttaja. Mutta siihen ei sovi pysähtyä. Jotta pääsisi syvemmälle ja ymmärrys kasvaisi, on päästävä ilmaisun sisältöihin, ei pelkkään ilmaisun välineeseen. Aki toi esiin tärkeän asian: tähän keskustelukulttuuriin pitäisi kasvaa jo perusasteelle ja opetussuunnitelmien mukaan niin myös pitäisi tapahtua. Mutta karu arki ei aina tue tällaista. Verkon ikävät puolet lukitsevat atk-luokkien ovet ja pakottavat käyttämään voimakkaita suodatuksia.

Verkkokeskustelua voi oppia. Tässäkin on sitä todistettu. Tärkeitä taitoja ovat ne, joita esimerkiksi edellisen viestin kommenttikeskustelu todisti:

• tartu siihen, mitä toinen sanoi
• kysy ja vastaa
• ole ystävällinen, kohtelias, persoonallinen

Ei siis mitään kummallisia taitoja. Kuuntelemista ja osallistumista. Kynnys avoimeen verkkoon siirtymisessä on, mutta kun keskustelu alkaa ihmemään, kynnys madaltuu. Innostava ja kannustava opettaja/ohjaaja voi johdattaa matkalle, mutta tilaa pitää antaa oppijoiden omalle äänelle (tässä kohdassa dialogipedagogiikalla on paljon annettavaa).

Tänään (hmm… no eilen) on tullut pohdituksi sanaa. Sana on kaiken opettamisen – .sellaisenkin – keskeinen väline, välittäjä. Mitä rajatumpi tila on sanoille, ääriesimerkkinä 160 merkkiä välilyönteineen, sitä merkittävämmäksi käy se, mitä sanoja valitaan. Ja se, ymmärtääkö sanojen valitsija kohteen ymmärrystä. Niinkuin Aki tiivisti Jyrin laivaseminaariviestin, edessämme ovat haastavina edelleen “vuorovaikutus verkossa ja opiskelijan ymmärrykseen vaikuttamisen vaikeus.”

Hyvin hatarasti olen tämän ajatuksen äärellä ymmärtävinäni, että juuri oikeiden sanojen löytämisessä on arvokasta ottaa oppijat mukaan tuottamaan verkko/mobiiliääntä. Ääni ja kuva toimivat yhdessä. Sanan merkitykset voivat rikastua kuvien avulla ja kuvasanoilla. Jos olet huomannut, minä kirjoitan paljon kuvasanoja. Olen tehnyt aina niin (kasvanut yksikseen vilkkaan mielikuvituksen, luonnon ja koiran kanssa). Verkossa kohtuudella viljelty kuvasanakieli (ei liian sisäpiirinen jos tarkoitettu laajemmalle) luo tunnelmaa ja keventää vaikean lähestymistä. Suomen kieli on niin kaunis ja mainio. Vaikka et viljelisi kuvasanoja, sanakuvia, ymmärrät niitä. Pieniä sanan aurinkoja ja sanan tähtituiketta. Suomi on runoa.

Kuulin kerran radiosta (kuuntelen paljon, tv on paitsiossa ettei tule liikaa sähköä päähän), että suomessa jätetään usein verbit pois, koska se ei haittaa ymmärrystä ja lyhentää kieltä. Siinä verrattiin suomea ruotsiin. Tutkija oli tutkinut jääkiekkoselostuksia. Katso omia Power Pointteja. Kiinnostavaa. Verkkoilmaisu on tiivistä, mutta jos se on tiivistä ilman elävyyttä, värejä ja tunnelmia, niin kukaan ei jaksa sitä lukea. Hieman viiniä ja fasaaneja joukkoon. Tämä kannattaa ehkä muistaa, kun kirjoittaa verkkoon venttiilisäätöjä. Sanahuumorin jekkukukkasia vaikka loppukevennykseksi. Tulee hyvä tunnelma.

Jäähyväiset rakkaalle Nokia 3110:lle ja mobiilikiljahdus, millaisia puhelimia tekevätkään. Tällä uudella voi kaikkien webbi3G-herkkujen lisäksi bloggailla ihan suoraan valokuvanäpäyksestä kuvablogiin ja tekstit mukaan. Helppoa, nopeaa näppärää NAM . Ei nyt ihan viiniä ja fasaania, mutta tosi herkullista. Vaan kuten Aki tuossa alla raportoi, vielä on matkaa, että jokamiehellä a) kapulat on sellaisia, että niitä pystyy käyttämään helposti, b) että on kaikki tarvittavat vimpstaakit ja että c) viestit ylittävät rajoittimet ja muurit. Aah, pitäisi malttaa käydä nukkumaan. On muuten älyhieno kännykkä-tutuksi-oppimisaihio-simulaatio Sony Ericssonilla! Ja käyttöliittymä on simppeli, hallintapainikkeet näppärät… (vähän intona!)

Alla näkyy kokeiluja tekstiviestittelystä blogiin. Viestejä välittää LetMeParty.com. Havaittiin, että: viestit eivät saa olla yli 160 merkkiä. Palvelu lähetti ylipitkän viestin palasissa n. 10 kertaa. Myöskään ääkköset eivät välity blogiin, vaikka palvelun sivulla ne näkyvätkin nätisti.

Mikä vitsi voi olla tekstiviestillä? Ainakin aika jännä tunne saada reaaliaikaista viestiä eli se jotenkin luo mielenkiintoa ja hauskoja tunteita. Toiseksi tekstari voi palvella aktivoinnissa hienosti. Katsoimme Heinolassa videon, jossa Anne Brunila kertoi mobiiliopetuskokeilusta, jossa kännykällä lähetettiin aktivoivia kysymyksiä. Kysyminen käynnistää aivoissa kaikenlaista. Pertin aamukysymykset virittivät esimerkiksi minulla kaikenlaista pohdintaa ja olen varma, että myös alitajunta työskentelee. Pertti totesi myös, miten prosessi on päällä yhteydenpidon ansiosta.

Voisi ajatella, että tietyn asian opiskeluun ihmisellä on tietty taajuus, kuin radiokanava. Ja blogi/wiki/sms/oppimisympäristö/sähköposti/yms. voivat pitää sitä radiokanavaa kuuluvilla. Siis pysy taajuuksilla, täällä on luvassa jatkossakin maan parasta sisältöä!!!

Definition: M-learning is the term given to the delivery of training by means of mobile devices such as Mobile Phones, PDAs and digital audio players, as well as digital cameras and voice recorders, pen scanners etc. M-learners are seeking lessons in small, manageable formats that they can undertake when it suits them.

M-learning – Wikipedia, the free encyclopedia

Vertaa tätä Pasin määritelmän ytimeen: oppija on mobiili.

Blogged with Flock

Våra mattjänster – ARLA Köket – Arla

Tässäpä soveltamisesimerkkiä meillekin. Tätä voi käyttää jopa suoraan ruotsinkielen ja kotitalouden integroituun opetukseen!

Lähetin tämän blogimerkinnän suoraan Flock-selaimelta. Lue lisää…

WordPress sallii myös ingressin (johdantotekstin) kirjoittamisen ja leipätekstiin siirtymisen klikkaamalla “Lue lisää…”, kuten tässä jutussa on nyt tehty. Katkaisu lisätään editorissa kuvan osoittamalla painikkeella. Lue lisää…

Vuosikausia yksikseni blogia kirjoitelleena havaitsen tästä blogista monta erityistä piirrettä. Listasin niitä:

1. kaikki osallistuvat
2. jokaista arvostetaan
3. kenenkään ei tarvitse hävetä, jos ei hallitse heti tekniikkaa
4. se, joka osaa jotain, opastaa toisia
5. jokainen on valmis avaamaan omaa ajatteluaan muille
6. jokaisen osallistuminen huomataan kommentoimalla ja viittaamalla, kannustetaan ja viljellään (sisäpiirin) huumoria
7. jokainen kirjoittaa omalla tyylillään
8. mukana on muutakin kuin kuivaa asiaa
9. esitetään kysymyksiä muille ja annetaan niihin vastauksia; kysytään sekä sisällöllisiä että teknisiä kysymyksiä
10. kuvataan, miltä tuntuu (tärkeää varsinkin siinä vaiheessa, kun uutta työtapaa opetellaan)
11. hienotunteisuus: vaikka räväkkä kirjoittaminen toimii tietyissä tapauksissa, oppivassa ryhmässä tölväisyt ja liiallinen paljastelu voivat tuhota nopeasti hyvän kannattelevan vireen ja yhteishengen

Verkkosisältöjen nerokas jakelu vähentää huomattavasti mobiilipedagogin infokuormaa. Tätäkin blogia ja blogin kommentteja voi seurata omalta koneeltaan käymättä sivulla. Taikasana on RSS. Laitoin pientä lisävalaistusta mobiiliwikiin. Ja hyvä kysymys Aki: miten pysyä kärryillä kommenteista, jos on vähän aikaa poisa (kuten marseile-poisa… eihän yhtään käy katteeksi eihän). Paitsi että merkinnät ja kommentit voi tilata omalle koneelleen, kommentteja voi yhdellä vilkaisulla seurata blogin sivupalkista (laitoin sivupalkkiin näkymään viimeisimmät kommentit).

Minulla on ratkaisu. Tiedän, olen varma, miten nyt pitäisi toimia. Tässä on päivän sana, täsmäpommi. Kyllä minä tiedän!

Ai niin, se ryhmä, ne muut? Mitä, etkö sinä puhu, että ME. Sinä yhtenä meistä, ei me olla mitään MUIta.

Aki tuossa alla kyseli, että mikä voisi olla se, jolla osuttaisiin verkko-ongelman ytimeen, jota Jyri kuvaa: vuorovaikutus verkossa ja opiskelijan ymmärrykseen vaikuttamisen vaikeus.

No eipä ole blogi tai wiki vastaus. Sanoisin, että toinen ihminen ja toiset ihmiset on vastaus. Se toinen voi tulla vaikuttamaan minuun vaikka mitä reittiä. Houkutteleva ja juuri minua puhutteleva reitti toimii. Toisinaan myös se, ettei mikään toimi.

Blogien ja wikien avulla verkkovuorovaikutus on kyllä monta astetta helpompaa kuin muilla välineillä eli niillä on etunsa. Parasta on ehkä ajatuskehittely, luonnostelu, etsiminen, pohtiminen, tutkiskelu. Ja palautteen saaminen. Se ei tosin ole suomalaiseen keskustelukulttuuriin ja oppimiskulttuuriin ihan luontojaan istuvaa, mutta kun niin monet ovat innostuneet, niin täytyyhän meissä myös olla uskallusta ja valmiutta avata ajatteluamme näkyväksi. Suljettujen ajatusten kohtalo on ankea.

Medis Mediaopettaja esittelee kännykkävideofilmin sivuillaan. Mitenkäs olisi taidekasvatus ja työssäoppiminen? No ihan kaikkialla ei voi ja saa kuvata… mutta jotain hauskaa oppimisessa voisi tehdä kännykkävideolla. Nythän oli juuri Ranskassa kännykkäelokuvafestarit.

Ajatuksen poikanen tämäkin: kuka haluaa tulevaisuudessa palkata sellaista työntekijää, joka ei ole valmis jakamaan ajatuksiaan ja ideoitaan muiden kanssa? Mobiilin oppimisen ydin on vahvasti ajatusten jakamisessa. Nyt koulutus keskittyy aika paljon siihen, että se, mikä ilmaistaan oppijan päästä ulos, on lopputuote ja usein ilmaisun kohteena on opettaja. Ja opettaja taas pitää kaiken omanaan. Minulla on kyllä tuntuma, että ammatillisella puolella opettajien välinen jakaminen ja yhteistyö on yleisempää kuin yleissivistävällä. Jos opettaja voi tehdä vuositolkulla työtä ilman, että ikinä kertoo kellekään kollegalle, mitä tekee tai ajattelee, niin kuinka oppijat kasvaisivat kohti niitä työelämävalmiuksia, joita tulevaisuudessa tarvitaan.

Oman pään sisällön jakaminen on avain oivalluksiin. Koulukulttuurimme näkymätön seinä on tässä. Lähtemättömästi muistan ensimmäisen ussan etäoppituntini (koko lukion pakollinen uskonnon sisältö 3 x 70 minuutissa…). Siinä huoneessa oli valtavasti vanhan opettajan aineistoja. Lasiovien takana, lukittuna. Kun lukko on jo pelkän materiaalin jemmaamisessa, niin aika rytinällä on katkottava kahleita muun avoimen yhteistoiminnan ja kehittelyn kulttuurin tuomisessa koulumaailmaan. (Montahan syntipistettä taas tästäkin kerettiläisajatuksesta kertyi… )

Mobiili oppiminen on siis ajatusten liikkumista päästä päähän ja siitä syntyvää kierrettä.

PS. tuo teknisvoittoinen otsikko vääntyneen kannentiivisteen kunniaksi :-/

Hitaat aivosoluni jäivät käsittelemään eilisiä etäopintomuistoja ja niitä kurjia putoamisia ynnä eksymisiä. Yksinäisyys ja yksipäisyys ovat olleet itselleni pahimpia pulmia kaikessa etä-alkuisessa. Mobiili voi kääntää etän lähiksi. Se voi välittää läsnäoloa ja meisyyden tunnetta. Opiskelijani oli kirjoittanut pedagogisen kurssin portfolioon siitä, miten jokainen pitäisi ottaa huomioon oppimistilanteessa. Toi mieleeni ne lukuisat kurssit ja oppimistapahtumat, joissa olen ollut yksi kymmenien joukossa, rivissä. Ja toisaalta myös ne opettamiskokemukset, joissa on jatkuvasti saanut ällistystunteita siitä, mitä aarteita ihmisissä piilee, kun antaa tilaa ilmaista. Ongelma on suurissa ryhmissä se, ettei äänitila riitä, aika kiitää ohi eikä henkilökohtaisuus toteudu. Tässäkin mobiili voi tuoda jotain ekstraa kohtuullisen kevyesti. Sopii miettiä lisää.

Verkko-opiskelu voi edistää oppimista monin tavoin: opiskella saa omaan tahtiin ja omassa rauhassa, silloin kuin itselle sopii. Työskentelyrauhaa perinteisillä lukiotunneilla voi olla välillä vaikea saada, mutta verkkomateriaalin tutustuessa kaikki häiriöt voi karsia pois. Verkko-opiskelu asettaa myöskin haasteita, ainakin iselleni perinteisistä kirjoista ja pulpetista luopuminen, ja uuteen tyyliin totuttelu, on hankalaa. Kynnys lähteä kirjoittamaan tehtäviä blogiin tuntuu ainakin aluksi korkeammalta kuin kirjoitella vihkoon vastauksia, mutta kaikkeen kai tottuu.

Näin kirjoitti 18-vuotias opiskelijani pedagogisella kurssilla blogiinsa (ei julkinen, kurssilaisten blogisivulla jokunen julkinenkin). Alku vaatii tukea, selkiyttämistä, pedagogiikkaa ja sitä, mistä Pasi puhui Heinolassa eli kunnollinen struktuuri, opiskelun polku, joka ei jätä pulaan ja anna eksyä. (By the way: Monien omien TOSI huonojen etäopiskelukokemusten innostamana tein yhdellä opintojaksolla verkkoportfolion aiheesta tilakokemus verkkoympäristöissä vuodelta 2002 eli ota huomioon, jos satut kurkkaamaan.)

Toisaalta ikkunoiden piikkaaminen luokan seiniin ei saa olla liian yksitotista puuhaa ja liiaksi sääntöjen mukaan tapahtuvaa. Pitää myös uskaltaa kokeilla tehdä ikkunoita odottamattomiin paikkoihin, kattoon tai lattiaan tai vaikka pulpetin kanteen. Kaikki ei vie perille, mutta niistä umpikujaikkunoistakin oppii. Itse opin kirjoittamaan verkkokäsikirjoituksia pudottuani yli kymmenen kertaa verkkokurssilta. Ja löytyihän sitten oivallisiakin kokemuksia, oikein tähti-ikkunoita.

Asenne on näissä uusissa viritelmissä tärkeää. Minä olen iloinen noiden kokeilukurssilaisteni asenteesta… että kai sitä kaikkeen tottuu. Voi jopa innostua. Alla kokeilukurssin kartta (ja oppimateriaalimme löytyy tietenkin wikistä, kuinkas muuten).

Pasi S. korostaa, että mobiilipedagogiikassa oppija on mobiili. Keskeisintä eivät siis ole laitteet. Kun kerroin tuttavalleni, että opettelen m-pedagogiikkaa, kysyi heti: mitä laitteita käytätte. No vaikka kynää ja paperia, ne ovat mobiileja ja hyvä käyttöliittymä.

Ajatusten liikkuminen päästä toiseen herättää oppimaan ja oivaltamaan. M-pedagogiikka voisi olla siis myös ajatusten mobiiliutta. Tässä hauska esimerkki:

Päivi Jokitalo – terkkuja vaan Blogien opetuskäytön “äidille”) lainasi blogissaan minun blogista löytämäänsä Joyce Valenzan power point -esityksessä kertomaa – ja hauskaa tässä se, että piti Päivin jutusta lukea minun blogini kautta löydetty ajatus, jonka itse olin unholaan ja jättänyt

Mieti siis tätä ajatuskidettä:

• Knowledge is not “pop-up”
• –Skills are not “plug and play”
• – Downloading is not thinking

Kuuntelin juuri verrattoman Jussi Kainulaisen Kansankynttilä-ohjelmaa (harmi, ei löydy verkkoversiona). Hän luki Freire-sarjakuvaa ja pohdiskeli vapautuksen pedagogiikkaa. Oli kuunnellut muutaman tädin ja sedän kahvilakeskustelua: kuinka ylistivät keskinkertaisuutta, sitä, miten hienoa on olla tavallinen. Tähänhän meitä koululaitos normaalikouluineen ohjaa (tämä ei ole syytös vaan kieli-mielikuva). Hän esitti Freiren innoittamana, että eikö meille voisi perustaa muutaman epänormaalikoulun.

Niinpä! Aamulla olin oivaltavinani jotain, mikä erottaa e- ja m-pedagogiikkaa. eLearning sisältää luokkahuone-ajatuksen. Oppiminen viedään luokasta toisiin paikkoihin, mutta toteutetaan silti mahdollisimman pitkälle samoin kuin luokkatilassa. mLearning tuo elämän luokkaa. Siis lähtökohta on todellisuus luokan ulkopuolella, autenttiset oppimisympäristöt. Ja sitä luokkaa ei välttämättä edes tarvita. Epänormaalikoulu… hmm, ja tietenkin langattomalla sähköllä lämmitetty

Viesti laivaseminaarista tänään klo 17:44: Jos tarkkaan katsot kuvaa, niin näet, että tiimimme muut jäsenet täällä istuvat kuuntelemassa innokkaasti Koulutuksen rahoitus -luentoa klo 17.30…

Mobiili voi olla esimerkiksi sitä, että tiimin jäsenet pitävät yhteyttä paikasta riippumatta. Nykyisillä välineillä liikkuu muukin kuin pelkät sanat. Kuva välittää tunnelmia ja on usein hyvin informatiivinen. Mietimme Heinolassa erilaisia sovelluksia työssä oppimiseen. Valokuva voi sisältää vaikka kysymyksen: mitenkäs tämä tulkitaan tai miten teen tähän säädön. Homman ydin ei ole kuitenkaan hienoissa laitteissa, vaan siinä, miten olemassa olevilla laitteilla ja ryhmän osaamisella saadaan aikaan pedagogisesti mielekkäitä oppimistilanteita. Siinä haastetta… ehkä laivaseminaarilla ryhmämme edustavimmat kehittävätkin tänään Loistavia Ratkaisuja.

Tuo ylläoleva kuva ja viesti toivat mieleeni myös sen, mitä puhuttiin Heinolassa tunteiden roolista (tässä kunnostautui toinen A-luokan jäsen). Se keskustelu jäi oikeastaan vasta alkuasetelmiin ja varmaan siihen vielä palataan. Oppija on usein aika yksin siinä vaiheessa, kun oppimisprosessi on kiivain (sitähän se ei ole yleensä luokkahuoneessa vaan opetustilanteen jälkeen).

Minä itsekin mietin tänään näitä tiimiblogi+wiki-sivuja laitellessani, että onkohan tämä nyt taas sitä samaa tuuleen huutamista, kuin melkein kaikki kokeiluni. En tarkoita, etteikö vastinetta olisi jollain aikavälillä, vaan sitä, että se mahdollisen palautteen saamiseen menevä aika on kuolettavan pitkä ja ehtii moneen kertaan miettiä, että onko ajatuksillani ja tekemisilläni kenellekään mitään merkitystä. Mobiiliviestintä voi lieventää tätä oppimisen tuskaa. Muutama sana (tai kuva tai muu viesti) kohottaa heti. Että jes! Tärkeää siis, että palaute saavuttaa tuskan hetkellä ja että se jotenkin avaa uutta näkymää pienellä kannustuksella, huumorilla, virtuaalihymyllä. Tunteet avaavat ja sulkevat oppimisen vyöhykkeitä ihmismielessä.

Ja toinen mobiiliin oppimiseen liittyvä ajatuksen alku on aika. Samaan aikaan, kun Jari otti yllä olevan kuvan laivalla, minä täydensin kesän viime säteiden valottamilla kuvilla virtuaalista kuvakellariani ja juttelin ystäväni kanssa Heinolan koulutuksesta. Oppiminen ei ole irrallaan ajasta ja paikasta. En ole koskaan innostunut eLearning-määritelmän siitä osasta, jossa puhutaan ajasta ja paikasta riippumattomasta… minä en opi juuri mitään kiviseinien sisällä. Oman oppimiseni avain on maisema. Maisema silmissä ja maisema mielessä. Ja hyvin tärkeää myös liikkuminen maisemassa. Ilman uimaretkiä olisin tuskin oivaltanut blogien opetuskäyttöä. Siis myöskin paikka on asia, jota pitää tarkemmin miettiä, kun kehittelemme m-pedagogiikkaa.

Tässä resepti mobiilin oppimisaihion tekemiseen:

1. Suunnittelu: pedagoginen idea ja sisällön jäsentäminen vaiheisiin
2. Sisältöelementtien tuottaminen ja tallentaminen (teimme tarvittavat kuvat Power Pointilla ja tallensimme jpg-muodossa kuviksi); webkamera kelpaa hyvin videoitten nauhoittamiseen (voi käyttää suoraan Windows Movie Maker -ohjelman kautta)
3. Avataan Movie Maker (kuuluu vakiona xp-käyttöjärjestelmään); seurataan ohjelman selkeitä opastuksia (ensin tuodaan mediaelementit, sitten raahataan ne aikajanalle, asetellaan kuvat ja äänet kohdalleen ja lisäillään efektejä yms.)
4. Tallennetaan projekti (jotta voi muokata myöhemmin); tallennetaan elokuvatiedostona, valitaan tallennusmuodoksi Pocket PC
5. Konvergoidaan 3gpp-tiedostoksi esim. Im Too MPEG Enkoder -ohjelmalla (tai muulla vastaavalla) > tosin meillä ainakin kuva pakkautui suhteessa ääntä enemmän ja kännykässä tuloksena oli, että videokuva meni eri tahtiin kuin taustamusiikki (mutta tämäkin vielä opitaan hallitsemaan).
6. Aihion voi siirtää kännykkään/ kommunikkaattoriin/ älypuhelimeen/ kämmentietokoneeseen/ yms. esimerkiksi kaapelilla, sinihammassäteilyllä, infrapunalla, webin kautta… ja kun käytössä on vielä langaton sähkö, homma luistaa!
7. Tulostamme voi ihastella kurssin Moodlessa. Eivätkä muutkaan ryhmät jääneet pekkojamme pahemmiksi.

Helsingin yliopiston valtsikka lokareineen oli blogien opetuskäytön suomalaisia eturientoloita. Törmäsin siihen surffiseikkailuillani kesällä 2004. Asiasta innostuneena etsin mahdollisuuksia tehdä jotain samanlaista itse ja löysin Bloggerin. Sen jälkeen olen kokeillen etsinyt suuntaa blogien käytölle omassa opetustyössäni. Alkuun tein yliopisto-opintoihini liittyen blogi-portfolion Opi blogilla. Keräsin myös eLearning-vinkkejä virtuaalilaariin.

Sovelsin blogia etälukion filosofian kurssin tuutorointiin alkutalvesta 2005 (filoblogi elää edelleen). Sittemmin olen innostunut ohjausblogi + oppimateriaaliwiki -parista. Filoblogin rinnalla kehittyy filowiki ja uutena kokeiluna pedablogi ja pedawiki.

Olen koonnut kokemuksiani levittämään opettajille suunnatun Blogien opetuskäyttö -blogin ja siitä tiivistetysti wikiin perustiedon blogien opetuskäytöstä. Olen myös koonnut likkejä blogia perustavalle opettajalle. Ja selittänyt blogien ohessa keskeisen RSS-feedin toimintaa.

Blogien opetuskäyttö -blogi syntyi viime huhtikuussa, kun en päässyt fyysisesti erääseen Tampereella järjestettyyn tilaisuuteen puhumaan. Kiitos ennakkoluulottoman Länsi-Suomen lääninhallituksen, esiinnyin blogin välityksellä tilaisuudessa ja sen jälkeen blogi jatkoi elämäänsä. Sen sijaan, että 50 kuulijaa olisi saanut puolituntisen esitelmän, monet sadat kävijät ovat olleet kuulolla.

Ks. myös: Ilmaisia välineitä verkko-opettajalle, Mediakasvatuksesta opettajille ja Media älyä -kilpailu.

Tämä blogi ja kyljessä kehkeytyvä wiki ovat matkapäiväkirja, kartta ja kompassi mobiilipedagogiikan kehittäjätiimille. Etsimme reittiä, ehkä ei suorinta, mutta antoisinta, autenttisen oppimisen keitaille ja aktiivisen, vuorovaikutteisen oppija-opettaja/ohjaajasuhteen maisemiin. Hyvä oppiminen on kuin nostetta nesteessä. Kannattelee ja kelluttaa. Hyvä opettaminen/ohjaaminen on majakan tai luotsin toimintaa. Tavoitteena, ettei oppija eksy myrkyssä tyrskyihin ja ettei sumu hävitä suuntaa.

Retkellä viisi iloista… no jos ei rosvoa ja veitikkaan, niin ainakin vakavasti otettavaa pedagogia, joilla on hyvin erilaiset lähtökohdat ja arjen kehykset. Ja niistä huolimatta kummisetä Pasi Silanderin sokratesmaisen kätilöinnin ansiosta jotain erityisen yhteistä. Mitä… sitäkin tässä etsitään. Autenttisesti ja kollaboratiivisesti.