Laitoin omaan blogiini merkinnän sähköpostitulvan vähentämisestä. Onko mobiiliryhmällä lisää vinkkejä? Tekniikka ei saa orjuuttaa vaan palvella. moni kokee edelleen asian olevan toisin päin.
Erilaiset mikroblogit ja kaveripiirit ovat viimeaikoina yhdistäneet Internetiä ja mobiilia olemista. Mukana kulkevilla laitteilla voi tarkistaa, missä kaverit ovat ja mitä puuhaavat. Samaan virtuaalisen olemisen paikkaan pääsee myös tietokoneilla. Osa järjestelmistä toimii vain tietyillä puhelimilla oman sovelluksen avulla, osa lähettää tekstejä SMS-viesteinä. Ja tietty älykkäällä puhelimella pääseen netin kanutta ilman sovellusta seurapiiriin. Mikroblogiin voi liittää uutisvirtoja usealta suunnalta (voivat olla esimerkiksi blogipäivityksiä, Flickr-kuvia ja Del.icio.us-kirjanmerkkejä).
Eilen ilmestyneessä MikroBitti-lehdessä Kari A. Hintikka kertoo, kuinka suomalaista Jaiku-palvelua käyttäneet seminaariosallistujat kävivät reaaliaikaista kommenttikeskustelua ja mukaan mahtui myös niitä, jotka eivät olleet seminaarihuoneessa vaan seurasivat verkon kautta esityksiä. Tässäpä siis ehdottomasti aihe, johon Vaparetken kannattaa tehdä tutustumismatka ystävien kera.
Itse aion kokeilla mikroblogeja opetukseen heti kohta. Yksi PS4-kurssin Study Guide on jo tekeillään, abit vielä lomalla.
Vaparetkelle on perustettu nyt oma Jaiku-kanava (channel). Tule mukaan! Luo itsellesi oma Jaiku-liittymä, ota minuun yhteyttä, jos tuottaa tuskaa (gmail rongas.anne). Sitten liity #vaparetki -kanavalle. Kaikki mobiilipedagogiikasta kiinnostuneet tervetuloa! Voimme esimerkiksi kysyä apua, vinkata toisia, hankkia omaa käyttäjäkokemusta jaikuilusta ja kehitellä omia pedagogisesti mielekkäitä sovelluksia.
Syksyn tullen kannattaa varmasti pitää mobiilit kokoontumisajot ja sopia Vaparetken jatkamisesta, sillä tämä tutkimusmatka on kerännyt alan (no kapean tietty mutta kuitenkin) harrastajayleisöä (ks. linkki Lehmätkin lentäis -blogiin). Sivujen näköä ja toimintojakin voisi ryhdistää.
With ever-increasing access to the mobile internet comes the corresponding demand for mobile content and mobile services. mob5 makes it possible for everyone to have their own space on the mobile net.”
Mobiiliryhmämme sisäpiirin vitseihin kuuluu huokailu langattoman sähkön perään. Vasta sitten voisimme tosissamme toimia mobiilisti. Pelkkää vitsiä… ei hei, lukekaapas, mitä kirjoittaa tänään 1.5.07 Hesarin Tiede-sivulla akatemiaprofessori Risto Nieminen! Hän kuvaa pienessä aivoitus-jutussaan sitä, kuinka mobiililaitteiden akkuja voisi ladata langattomasti. Wow!
Esityksemme linkit löytyvät wikistä. Tähän saa mielellään kirjoittaa kommentteja, kysymyksiä ja muuta, mitä tulee mieleen ITK-kokemusten perusteella.
Minulle tuli mieleeni Vaparetken ajoilta Pertin aamukysymykset. Uskomattoman tehokasta. Joskus koko päivän aivot raksuttivat tietoisesti tai salaa ongelman kanssa. Kysyminen aktivoi. Ja kysymys on helppo välittää mobiilisti. Tiivis ja kevyt datana. Opettajan pitäisi joskus selittää vähemmän. Käynnistää sen sijaan oppijan aivot. Tietenkin sitten tarvitaan myös hyvää selostusta, opastusta, ohjausta, kunnon luentojakin välillä. Mutta jos tuo aivojen käynnistäminen unohtuu, hanhen selkä on liukas ja tyhjä kaivo jää kuivaksi.
Teen neljälle kohderyhmälle pienet selko-opaat siitä, mitä ovat etä- ja verkko-opetus. Oppaat syntyvät täkäläisen verkko- ja etäopetushankkeen viimeisenä ja aika nopeana tuotoksena (hanke loppuu ja rahoituksen hana tyrehtyy). Kohderyhmiä ovat päättäjät, opettajat, opinto-ohjaajat ja opiskelijat.
Kyselylomake on verkossa ja siihen on nopea vastata. Yksikin ajatus on minulle kultajyvä, joten kiitoksella vastaanotan. Tuloksena syntyneet oppaat julkistetaan myös verkossa ja niitä saa sen jälkeen vapaasti hyödyntää (tietenkin lähteen mainiten).
Listasin juuri blogien etuja opetustyössä. Lista toisessa blogissa. Käy vaikka vilkaisemassa, lisäämässä listaa tai väittämässä vastaan. Etuja on. Vaparetki todistaa!
Avoimissa verkoissa liikkuvat tietävät, että valmista aineistoa löytyy joka lähtöön. Mutta mikä on oppimisen ydintä? Sekö, että saa tietoa. No joo. Mutta saako ihminen tiedon omakseen imemällä aineistoa? Kai, jos on oikein innostunut ja erityisen motivoitunut, tämä onnistuukin ihan itsekseen. Mutta toisaalta yksin aineistoa imuroimalla, ei tieto jalostu. Ja yksinäinen seikkailija ei välttämättä saa riittävän laajakatseista ja kriittistä kuvaa opiskelemastaan.
Oleellista on vuorovaikutus. Oppiminen on hyvin paljon sitä. Ja opitun sisäistäminen omaksi pääomaksi vaatii sitä. Siksi olen itse huoletta julkaissut avoimesti verkossa kaikki oppimateriaalini. Jos joku oppii niistä jotain, se ei ole minulta pois. Hyvin harva oppii merkityksellisellä, kiinnostavalla ja motivoivalla tavalla ilman vuorovaikutusta. Se on se, mitä meidän pitää oppia tarjoamaan verkkovälitteisesti ja juuri sen nämä sosiaalisen webin välineet mahdollistavat hienolla tavalla.
Heinolassa ehdotettiin, että koottaisiin vinkkejä, linkkejä ja ohjeita koulutuksessa esille tulleisiin webtyövälineisiin. Näin toimimme. Löydät vimpstaakivinkin mobiiliwikistä.
Heuristiikka on löytämisen ja keksimisen tiedettä ja taidetta. Sana tulee kreikan kielen ilmaisusta heureka, “löysin”.
Katsohan tuota Wikipedian sivua, joka listaa Jakob Nielsenin kymmenen sääntöä heuristisen evaluoinnin työvälineiksi. Näitä voisimme hyvinkin soveltaa vaikkapa mobiilin kuvalla oppimisen mallin arvioivaan kehittelyyn: 1. näkyvyys, 2. yhteensopivuus järjestelmän ja todellisen maailman välillä, 3. Hallittavuuden ja vapauden tunne käyttäjällä, 4. Jatkuvuus ja standardit, 5. Virheiden ehkäisy, 6. Muistikuormituksen minimoiminen, 7. Käytön tehokkuus ja joustavuus, 8. Esteettinen ja minimalistinen suunnittelu, 9. Virheistä toipuminen ja 10. Ohjeet. Lue selitykset wikipedian sivulta. Onko joku tutustunut aiemmin Nielsenin sääntöihin? Nielsenin verkkosivuiltakin voisi löytyä joitain kultajyviä. Tuleeko noista sinulle oivalluksia kuvalla oppimispalikan kehittelemiseen?
Alla kommenttikeskusteluissa on päästy teoria-käytäntö-akselille. Tässä on nyt vähän henkilökohtaista perspektiiviä tieteellisteoreettiseen ja käytännölliskokemukselliseen asiantuntijuuteen. Olen aloittanut yliopisto-opiskeluni 35-vuotiaana aika lavean käytännön kokemuksen jäljiltä. Olen yliopistossa opiskellut teoriaa kaikelle sille, mitä olen käytännössä oppinut. On ollut loistavaa nähdä koko ajan kytkentöjä käytännön ja teorian välillä. Teoriat nousevat käytännöstä. Ei siinä ole kuilua (jos siltä tuntuu, kuilu on ymmärryksessä). Yksi teoria ei toki avaa käytännön maailman moninaisuutta. Tämä näkyy usein siinä keskustelussa, jota käydään käytäntö-teoria-kuilun ympärillä. Teorialta yritetään pyytää enemmän kuin mihin se on luotu ja mihin se pystyy.
Muistatte varmaan Heikki Kinnusen esittämän tutkivan tyypin… sen, joka etsi tietoo ja kysyi: Onks Viljoo näkynny? Minulla on sellainen haavistus (havaintoaavistus… minä kun aina näen näitä juttuja), että kysyminen luo hyvän sillan teorian ja käytännön välille. Se yhdistää tutkijan (asiantuntijan) ja tutkivan oppijan. Ja sitä voisi nimittää nyt vaikka leikkisästi Viljo-teoriaksi.
Kuvasta kysyminen on helppoa ja samalla kognitiivisesti haasteellista. Kysymykset ovat kiteitä. Ne tuntuvat syntyvän nopeasti. Niitä lukemalla aivot virittyvät itsestään (arvoitusefekti, josta kerroin aiemmin). Ja kysymykset voivat viedä eteenpäin.
Millä tavalla voisimme liikkua kysymisestä eteenpäin?
Kuva-kysymys-tutkimusmatkamme alla on vienyt mielenkiintoisiin ajatuksiin. Aki heitti kommentissaan aivan verrattoman kysymyksen: Voivatko kysymykset johdattaa vastauksiin? Tämä on asia, jota yritän yo-kokeeseen valmistautuville aina avata: kysymys on jo suuri osa vastausta. Kysymykseen pitäisi osata uida sisään tai sukeltaa. Kysymystä pitäisi osata avata ja ajatella kysymyksen valossa. Ja kysymyksissä on muutenkin syvää viisautta. Legendaarinen filosofian dosentti Helsingin yliopistolla, S. Albert Kivinen on ainakin legendan mukaan (ja Minervan Pöllökin tätä todistaa) lausahtanut: hiiteen vastaukset, missä ovat kysymykset.
Tuossa edellisessä Luomisen tuska… -viestissä Aki laittoi alulle hauskan ja kutkuttavan tehtävän. Kokeilemme Flickrin toimivuutta kuvien kanssa työskenneltäessä. Voit lisätä sinne uusia pähkinöitä. Idea on esittää kysymyksiä kuvista. Kuviin yritetään valikoida jotain sellaista, joka avautuu ammattilaiselle ja asiantuntijalle heti, mutta jota ummikko ällistelee toisin silmin. Tehdään kysymyksillä havaittavaksi esimerkiksi, miten ihminen ajattelee, mihin kiinnittää huomiota, miten lähestyy ongelmaa. Kysymyskeskustelua on käyty myös edellisen viestin kommenttipuolella. Tätä täytyy hei itse kokeilla, sitten vasta huomaa, miten kiinnostava juttu! Kiitos Aki, kun laitoit harmaat aivosolut raksuttamaan.
Olemme jo aiemmin pohtineet sitä, millainen voisi olla hyvä mobiilitehtävä.Se voisi olla kysymys, kysymyssarja tai kuva tai pieni videoleike… musiikki voi toimia esim. mun oppiaineissa, jos on sopiva sanoitus ja ilmaisutaitotehtävissä… etsi musiikkiin kuvitus, kuvaa ja tee esitys tai luo koreografia ja lavasteet. Etsi innoitusta luonnosta tai kaupungin kaduilta…
Olen koko päivän yrittänyt ratkaista pientä arvoitusta. Vihje vihjeeltä lähempänä, mutta… uskomaton vaikutus ajatteluun ja siihen, miten tulee tietoiseksi omista ajatusrakennelmista. Hyvä mobiilitehtävä on riittävän haasteellinen, ei mahdoton, mutta ei missään tapauksessä liian helppo. Ajattele, miten ihmiset ovat rakastaneet arvoituksia. Nykyisin niitä esitetään harvemmin, kaikki viihde on viety olohuoneitten pikkulaatikkoon. Siellä arvoitukset houkuttelevat.
Näytin eilen oppitunnilla kuvan ja kysyin, voisivatko nämä pojat pelata jalkapalloa? Perustele. Päivänselvin jäi havaitsematta: eivät voi, koska vauva ei osaa vielä edes kävellä saati juosta. Haemme helposti monimutkaisia vastauksia. Vanhat arvoitukset kaivelivat esille ilmeisiä ja totunnaisia asioita ja se niissä oli niin kutkuttavaa. Sitten kun sen oivalsi, se oli kerrassaan kirkasta. Mutta silti tapahtui muutakin. Piti ajatella itse ja luoda ajatuksissa kuva arvoituksesta.
Torstaina Heinolassa sovittiin, että laitetaan pitkäveto vetämään ITK-päiville. Me kun itse ollaan aivan riemastuttu tästä mobiiliverkkoyhteisöllisen oppiminen ilosta, niin toki mielellämme ilosanomaa levittäisimme muillekin. No, aika oli niukassa, sillä kuolemanviiva oli viritetty eiliseen maanantaihin.
Teimme sopimuksen: Jari lataa tiedot nettilomakkeelle ja minä laadin hakutekstin rungon, jota sitten yhteisöllismobiilisti muokataan. Annoin alitajunnan tehdä töitä, keräsin voimia unella ja ei-mitään-tekemisellä ja sitten laitoin pohjatekstin. Mietin sunnuntai-iltana, että tätä on vähän hankalaa kehitellä sähköpostikierroksella. Perustin siis oman Google-tilin ryhmällemme ja otin käyttöön yhteisöllisen tekstityötilan, ex-Writelyn, nykyisen Docs&Spreadsheets (oisivat nyt vähän simppelimmin nimenneet hö höh). Kutsuin muun jengin collaboroimaan ja laitoin viestit liikkeelle.
No alku vaatii vähän kikkailua, kun jokaisen pitää perustaa oma Google-tili, että pääsee kirjautumaan systeemiin. Mutta kolme meistä ehti ja pääsi maanantaina aamulla sinne ja se on aivan tosi jees-systeemi. Kun Jari ja Anna Mari kirjoittivat omia lisäyksiään, ne näkyivät hetkessä minulle.
Kehittelimme esitystämme sähköpostilla. .Heikki oli .mobiilisti Helsingin junasta kommunikaattoriyhteyksissä ja käänsi kaikkien päät otsikon avainsanan suhteen. Jokainen osallistui, oli Skypetystä ja textailua ja e-mailia virtuaalikirjoituspöydän ohessa. Englanninnos saatiin kännykällä ja tekstiviestillä työkaverilta, kun kääntäjäserkku oli harmi vaan työpalaverissa ja sitten oli vielä apuna Jarin naapuriluokan ope eli liikuttiin sujuvasti akselilla Miehikkälä-Kotka-Helsinki-Turku.
Verkkokyläilystä jää bittijälkiä. Täältä näkee, että meidänkin blogissa ovat hipsutellen lurkkineet jori ja sen intoileva kaveri. Laittakaa röhkeesti kommenttiakin kehiin silloin tällöin! Kiva kun joku käy.
Ai niin, sana lurkkia ei ole ihan kaikille tuttu. Sitä käytetään verkkovierailusta, jolloin ei jätetä omia äänijälkiä, luetaan vain, mitä muut kirjoittavat. Oppimisympäristöjen opiskelijahistorioita tutkimalla on havaittu, että enimmäkseen ihmiset käyvät lukemassa. Sekin mielenkiintoinen ilmiö pohdittavaksi.
Oletko koko ajan verkossa? Miten sä ehdit tuota kaikkea? Tätä kysyttiin minulta perjantaina Heinolassa, kun esittelin mobiilitiimimme toimintaa ja siinä sivussa hiukkasen blogien ja wikien opetuskäyttöä. Kysymys on esitetty ennenkin ja olen siihen vastannut jollakin tavalla Blogien opetuskäyttöwikissä.
Kysymys on minulle kiusallinen. Kuulen siinä aina kysyjän tekemän vertailun suhteessa itseensä tai suhteessa siihen, mitä oletetaan, että työaikana saadaan aikaan, että mihin työaika riittää. Nyt tulee hyvin henkilökohtainen vuodatus… kuitenkin sellainen, jonka ihan reippain mielin voin jakaa näin julkisesti.
Ilman muuta yli 20 vuoden kokemus maanviljelijänä ja äitinä on antanut rautaista valmennusta asioiden organisointiin. Joskus on pitänyt tehdä vähän enemmän töitä, kuin nyt. Olen luonteeltani yrittäjä… tai maalaisjuntti. Minulla ei ole työaikaa ja muuta aikaa. On vain aikaa. Teen asioita silloin, kun on tekemisen aika. Laiskottelen töiden ääressä, jos on sellainen olo eikä mikään lopullinen takaraja paina päälle (ja tässä suhteessa en ole koskaan mikään enkeli… liuta tekemättömiä töitä, mutta kyllä ne askel kerrallaan valmistuvat, stressiä ei kannata ottaa, maailma ei koskaan tule valmiiksi).
En kykene tekemään ajatusta vaativaa verkkotyötä juuri ollenkaan koululla ja koulun koneilla (joihin ei saa asentaa mitään toimivia juttuja). Olen virittänyt omaan koneeseeni kaikki työtä helpottavat ohjelmat ja oikopolut. Kaikki tiedostoni menevät heti oikeaan kansioon ja kaikki varmuuskopioituvat vaivatta. En käsittele juuri lainkaan papereita. Tulostan ainoastaan oppitunneilla jakamani monisteet, korkeintaan 40 sivua kuukaudessa. Puoleentoista vuoteen en ole ottanut yhtään kalvoa. Jos nyt opettaja laskee vaikka sen ajan, mitä seisoo monistuskoneen edessä ja mitä käyttää papereiden ja kalvojen käsittelyyn ja niiden etsimiseen, niin kuka sitä ihmettelee… ei kukaan, se on normaalia. Mutta hei, siihenkin menee paljon aikaa.
Verkkotyöskentelyssä suuri työ on suunnittelu ja ajatteleminen. Joudun ajamaan autoa yhden työpäivän verran viikossa. Siinä on hyvää aikaa ajatella. Kuuntelen musiikkia, olen luonnossa, uin. Ne kaikki ovat hyviä ajattelutiloja. Parannan maailmaa ystävieni kanssa. Puhuessa oivaltaa asioita, varsinkin, jos voi puhua mistä vain. Vietän kerran viikossa ei-mitään-tekemispäivän. Nukun riittävästi. Olen hiljaa ja kuuntelen hiljaisuutta. En katso teeveetä. En mistään periaatteesta, vaan siksi, että teen tämän vuoden kahta työtä ja aivoni tarvitsevat tyhjää tilaa tai tilaa tyhjentyä.
Juuri tuossa tyttäreni Tuulin kanssa todettiin, että on tyhmiksi muuttuneet yläkoulun opetusohjelmat, vain tunti viikossa valinnaisia eli hänellä kuvista. Tunti??? Saarnasin aika tuohtuneena siitä tyhmyydestä, joka moiseen kätkeytyy. Ajattelun taidot ja oivallukset vaativat sekä kehon liikettä että mielen avaruutta. Parhaiten näitä asioita koulussa tukevat liikunta, musiikki ja kuvis.
Kyse ei ole siitä, miten kauan istuu koneen ääressä ja pinnistelee. Kyse on siitä, että on jotain sanottavaa, on palo, on intoa. Silloin löytää leikiten väylät toteuttaa, tarvittavan ajan ja toteutustavan. Minulle sopii verkko yhdeksi työvälineeksi. Jokaisen opettajan on löydettävä oma juttunsa. Ei kaikista tarvitse tulla tvt-mobiili-opettajia. Väline ei ole ratkaisevaa, vaan se, mitä sillä tehdään. Aikaa on siihen, mitä haluaa. Ja huom. pienten lasten vanhemmilla tärkein ajan investointikohde ei ole työ vaan lapset. Meillä mummoilla on sitten ajan tilaa vaikka verkkopörräilyyn.
Mobiilitiimi virittelee ideoita ja välineitten käyttämistä. Saatiin JEE JEE uusi jäsen Anna Mari ryhmään mukaan Luodaan juuri ryhmän oma Flickr kuvanjakosivu.
Tiimityön voimaa: kuvan otti Jari, Flickr-palvelun perusti Anna Mari, kuvan linkitti ja selostuksen kirjoitti Anne. Ja kommentointi jatkaa tiimiprosessointia.
Pertti on tehnyt hienon jäsentelyn työssäoppimisen näkökulmasta mobiilioppimisen. Laitoin powerpointit omaksi sivukseen (sivupalkin linkki Mobiilioppiminen). Kommentointi kuvien alla. Tänk juu Pertti!!! Ja mitähän saamme taas aikaan Heinolassa… kunnon jyräyksen
Kiitos!Pertti muistutti tärkeästä asiasta, siis ota kantaa.
Pertti: Täytyisihän meidän Pasin toimeksiannon perusteella pohdiskella mobiilioppimisen pedagoogista puolta. Onhan tässä vielä aikaa, ennenkuin seuraavan kerran tavataan. Mobiililaitteet voivat palvella esimerkiksi seuraavissa pedagogisissa asioissa: Ohjauksen tehostaminen, etäohjausmahdollisuudet paranevat, oppimistehtävien anto, reflektio, oppimisprosessiin sitouttaminen, verkkoaineistostosta tiedottaminen, portfolion laadinnan tehostuminen jne.
Puhuttiin Heinolassa autenttisista oppimisympäristöistä ja miten mobiili toimii juuri niissä. Toinen käsite, joka on hyvin lähellä, on avoimet oppimisympäristöt. Teemu Leinonen oli äskettäin pitämässä esitelmää sillä kuuluisalla laivaristeilyllä, missä melkein KAIKKI olivat. [Lisäys: Teemu puhui avoimista verkko ympäristöistä, ks. eka kommentti.] No meille, jotka emme sinne päässeet, on sentään nähtävillä luentojen kalvopohjat verkossa. Mitä ajatuksia verkosta avoimena ympäristönä heräsi teille, jotka luentoa kuuntelitte? Mitä kalvopohjien kautta?
Edellisen viestin kommenttikeskustelussa on käyty kiinnostavaa ja tärkeää ajatustenvaihtoa verkkokeskustelukulttuurista ja sen ohuudesta. Siirtyminen puheista kirjoitettuun sanaan on monelle suuri. Tätä voi osaltaan korvata käyttämällä ääntä ja kuvaa. Mutta kuvitelkaa nyt, jos tämäkin blogi olisi vain äänitiedostoina. Niistä on hankalaa poimia lainauksia tai hahmottaa kokonaisuuksia. Tietynlainen asioiden kehittely ja jakaminen edistyy parhaiten kirjoittamalla. Olisi tuettava luonnostelevaa kirjoittamista, puheenomaista tekstijuttelua. Siinä tekstiviesti on ollut hyvä kouluttaja. Mutta siihen ei sovi pysähtyä. Jotta pääsisi syvemmälle ja ymmärrys kasvaisi, on päästävä ilmaisun sisältöihin, ei pelkkään ilmaisun välineeseen. Aki toi esiin tärkeän asian: tähän keskustelukulttuuriin pitäisi kasvaa jo perusasteelle ja opetussuunnitelmien mukaan niin myös pitäisi tapahtua. Mutta karu arki ei aina tue tällaista. Verkon ikävät puolet lukitsevat atk-luokkien ovet ja pakottavat käyttämään voimakkaita suodatuksia.
Verkkokeskustelua voi oppia. Tässäkin on sitä todistettu. Tärkeitä taitoja ovat ne, joita esimerkiksi edellisen viestin kommenttikeskustelu todisti:
tartu siihen, mitä toinen sanoi
kysy ja vastaa
ole ystävällinen, kohtelias, persoonallinen
Ei siis mitään kummallisia taitoja. Kuuntelemista ja osallistumista. Kynnys avoimeen verkkoon siirtymisessä on, mutta kun keskustelu alkaa ihmemään, kynnys madaltuu. Innostava ja kannustava opettaja/ohjaaja voi johdattaa matkalle, mutta tilaa pitää antaa oppijoiden omalle äänelle (tässä kohdassa dialogipedagogiikalla on paljon annettavaa).
Tänään (hmm… no eilen) on tullut pohdituksi sanaa. Sana on kaiken opettamisen – .sellaisenkin – keskeinen väline, välittäjä. Mitä rajatumpi tila on sanoille, ääriesimerkkinä 160 merkkiä välilyönteineen, sitä merkittävämmäksi käy se, mitä sanoja valitaan. Ja se, ymmärtääkö sanojen valitsija kohteen ymmärrystä. Niinkuin Aki tiivisti Jyrin laivaseminaariviestin, edessämme ovat haastavina edelleen “vuorovaikutus verkossa ja opiskelijan ymmärrykseen vaikuttamisen vaikeus.”
Hyvin hatarasti olen tämän ajatuksen äärellä ymmärtävinäni, että juuri oikeiden sanojen löytämisessä on arvokasta ottaa oppijat mukaan tuottamaan verkko/mobiiliääntä. Ääni ja kuva toimivat yhdessä. Sanan merkitykset voivat rikastua kuvien avulla ja kuvasanoilla. Jos olet huomannut, minä kirjoitan paljon kuvasanoja. Olen tehnyt aina niin (kasvanut yksikseen vilkkaan mielikuvituksen, luonnon ja koiran kanssa). Verkossa kohtuudella viljelty kuvasanakieli (ei liian sisäpiirinen jos tarkoitettu laajemmalle) luo tunnelmaa ja keventää vaikean lähestymistä. Suomen kieli on niin kaunis ja mainio. Vaikka et viljelisi kuvasanoja, sanakuvia, ymmärrät niitä. Pieniä sanan aurinkoja ja sanan tähtituiketta. Suomi on runoa.
Kuulin kerran radiosta (kuuntelen paljon, tv on paitsiossa ettei tule liikaa sähköä päähän), että suomessa jätetään usein verbit pois, koska se ei haittaa ymmärrystä ja lyhentää kieltä. Siinä verrattiin suomea ruotsiin. Tutkija oli tutkinut jääkiekkoselostuksia. Katso omia Power Pointteja. Kiinnostavaa. Verkkoilmaisu on tiivistä, mutta jos se on tiivistä ilman elävyyttä, värejä ja tunnelmia, niin kukaan ei jaksa sitä lukea. Hieman viiniä ja fasaaneja joukkoon. Tämä kannattaa ehkä muistaa, kun kirjoittaa verkkoon venttiilisäätöjä. Sanahuumorin jekkukukkasia vaikka loppukevennykseksi. Tulee hyvä tunnelma.
Pertti – Perjantain aamukysymys:
Opiskelijat voisivat kännykän avulla ottamillaan digikuvilla tuoda työssäoppimiskokemuksia esille. Pitäisi olla järjestelmä, johon kuvat lähetetään ja opiskelija voisi helposti työstää näistä oman tuotoksen. Mitä työkaluja ehdotat homman hoitamiseen.
Anne:
No ensimmäisenä tulee mieleen, että opiskelija vain kerää kuvat puhelimeen, siirtää ne koneelleen ja heti sen jälkeen laittaa niistä aikajärjestyksessä PowerPoint-esityksen lisäteksteineen. Sitten toinen hyvin näppärä juttu on tuo kuvabloggaaminen ja siihen löytyy jo paljon palveluita. Vaatii kuitenkin opiskelijalta rahaa, sillä kuvansiirto maksaa.
Flickr -kuvanjakopalvelu voisi sopia myös hyvin, jokaista kuvaa voi selostaa ja kuvia voi luokitella ja järjestellä kätevästi, kuvat voi myös määritellä yksityisiksi, jolloin niitä pääsevät katsomaan vain ne, jotka kutsutaan sähköpostilla ryhmään.
Jäähyväiset rakkaalle Nokia 3110:lle ja mobiilikiljahdus, millaisia puhelimia tekevätkään. Tällä uudella voi kaikkien webbi3G-herkkujen lisäksi bloggailla ihan suoraan valokuvanäpäyksestä kuvablogiin ja tekstit mukaan. Helppoa, nopeaa näppärää NAM . Ei nyt ihan viiniä ja fasaania, mutta tosi herkullista. Vaan kuten Aki tuossa alla raportoi, vielä on matkaa, että jokamiehellä a) kapulat on sellaisia, että niitä pystyy käyttämään helposti, b) että on kaikki tarvittavat vimpstaakit ja että c) viestit ylittävät rajoittimet ja muurit. Aah, pitäisi malttaa käydä nukkumaan. On muuten älyhieno kännykkä-tutuksi-oppimisaihio-simulaatio Sony Ericssonilla! Ja käyttöliittymä on simppeli, hallintapainikkeet näppärät… (vähän intona!)
Joo, oppimiseen liittyy pikahaihtuvia ajatuksia. SMS blogi on kuin seinakirjoitus. Naita ihmetellaan viela Heinolassa. Sullekin palaa mieleen Marseille-hetket /a
Alla näkyy kokeiluja tekstiviestittelystä blogiin. Viestejä välittää LetMeParty.com. Havaittiin, että: viestit eivät saa olla yli 160 merkkiä. Palvelu lähetti ylipitkän viestin palasissa n. 10 kertaa. Myöskään ääkköset eivät välity blogiin, vaikka palvelun sivulla ne näkyvätkin nätisti.
Mikä vitsi voi olla tekstiviestillä? Ainakin aika jännä tunne saada reaaliaikaista viestiä eli se jotenkin luo mielenkiintoa ja hauskoja tunteita. Toiseksi tekstari voi palvella aktivoinnissa hienosti. Katsoimme Heinolassa videon, jossa Anne Brunila kertoi mobiiliopetuskokeilusta, jossa kännykällä lähetettiin aktivoivia kysymyksiä. Kysyminen käynnistää aivoissa kaikenlaista. Pertin aamukysymykset virittivät esimerkiksi minulla kaikenlaista pohdintaa ja olen varma, että myös alitajunta työskentelee. Pertti totesi myös, miten prosessi on päällä yhteydenpidon ansiosta.
Voisi ajatella, että tietyn asian opiskeluun ihmisellä on tietty taajuus, kuin radiokanava. Ja blogi/wiki/sms/oppimisympäristö/sähköposti/yms. voivat pitää sitä radiokanavaa kuuluvilla. Siis pysy taajuuksilla, täällä on luvassa jatkossakin maan parasta sisältöä!!!
Jos ajattelet kuvamateriaalin ja muiden medioiden käyttöä eri ympäristöissä, niin miltä sitten työvälineet näyttävät keskinäisessä vertailussa. Missä määrin moodleen voivat opiskelijat tuoda kuvamateriaalia ja miten se siellä on mahdollista järjestellä ??
Anne:
Tämä onkin varsin mielenkiintoinen kysymys. Olen tänä syksynä tehnyt paljon kuvasarjaohjeita opettajille tvt-työvälineistä ja tuntuu, että se on aika hyvä tapa. Niitä tehdessäni mietin, että moneen muuhunkin oppimisessa voisi käyttää kuvia. Tämäkin blogi olisi ihan tylsä ilman kuvia. Eilen opetin yhden opettajan käyttämään wikiä ja Flickr-kuvanjakoa. Flickr tai joku muu verkossa toimiva kuvanjako toimii hyvin yhteen sekä blogien että wikien kanssa. Kuvien hallinta on äärimmäisen kätevää Flickrissä. Moodleen ja muihin suljettuihin oppimisympäristöihin saa tuotua kuvia, mutta useinkaan kuvien sijoittelu ei ole yhtä helppoa. Tai kuvaa jää tietyn viestin/tekstin sisälle, kun se blogissa on aina “etusivulla” ja wikissä kuin kirjan kuvitus. Ja sitten kokoukseen juoksee hän ja miettii lisää kuvia…
> Millä tavalla wikit ja blogit eroavat moodlesta
> pedagogisesti ja teknisesti, mitä huonoa ja hyvää on moodlessa näihin verrattuna?
Anne:
Jännä kysymys, 5 minsaa aamuaikaa… Moodleen voi rakentaa kokonaisen kurssin, jossa on huomioitu oppimisprosessi ja sen eri vaiheet. Wiki toimii mainiosti oppimateriaalin yhteisöllisenä tuotantovälineenä. Blogi soveltuu yksittäisten tehtävien tekemiseen (ohjeistus ja alkuinfo esim. Moodlessa tai muussa ympäristössä). Blogi soveltuu myös ajatusten kehittelyyn ja tiedon keräämiseen sekä avoimeen keskusteluun. Myös wikissä voi toteuttaa avointa keskustelua. On myös mahdollista sulkea wiki ja blogi ulkopuolisilta, mutta silloinhan on oikeastaan parempi käyttää suljettua oppimisympäristöä, esim. Moodlea. Wikissä oppimisprosessin saa näkyville, koska sen rakenteistaminen on helppoa. Se on jopa kaikista havainnollisin tässä suhteessa (paitsi jos Moodle-kurssin rakenne on oikein hyvin tehty). Blogi ei hahmotu tällä tavalla kovin helposti. Se on kuitenkin hyvä kronologiseen työskentelyyn ja informaation jakamiseen. Suljettu oppimisympäristö antaa turvaa. On myös tilanteita, joissa tekstejä yms. ei haluta julki kaikille vaan toimitaan sisäryhmässä ja joskus myös pelkästään opiskelija-opettaja-akselilla.
Pääasia on mielestäni ymmärtää, että nämä ympäristötä eivät kilpaile keskenään, eivät korvaa toisiaan ja että on aina tilanteen mukaan harkittava, mitä välineitä käyttää. Kääk, aika loppui, sitten töihin…
Definition: M-learning is the term given to the delivery of training by means of mobile devices such as Mobile Phones, PDAs and digital audio players, as well as digital cameras and voice recorders, pen scanners etc. M-learners are seeking lessons in small, manageable formats that they can undertake when it suits them.
WordPress sallii myös ingressin (johdantotekstin) kirjoittamisen ja leipätekstiin siirtymisen klikkaamalla “Lue lisää…”, kuten tässä jutussa on nyt tehty. Katkaisu lisätään editorissa kuvan osoittamalla painikkeella. Lue lisää…
Vuosikausia yksikseni blogia kirjoitelleena havaitsen tästä blogista monta erityistä piirrettä. Listasin niitä:
kaikki osallistuvat
jokaista arvostetaan
kenenkään ei tarvitse hävetä, jos ei hallitse heti tekniikkaa
se, joka osaa jotain, opastaa toisia
jokainen on valmis avaamaan omaa ajatteluaan muille
jokaisen osallistuminen huomataan kommentoimalla ja viittaamalla, kannustetaan ja viljellään (sisäpiirin) huumoria
jokainen kirjoittaa omalla tyylillään
mukana on muutakin kuin kuivaa asiaa
esitetään kysymyksiä muille ja annetaan niihin vastauksia; kysytään sekä sisällöllisiä että teknisiä kysymyksiä
kuvataan, miltä tuntuu (tärkeää varsinkin siinä vaiheessa, kun uutta työtapaa opetellaan)
hienotunteisuus: vaikka räväkkä kirjoittaminen toimii tietyissä tapauksissa, oppivassa ryhmässä tölväisyt ja liiallinen paljastelu voivat tuhota nopeasti hyvän kannattelevan vireen ja yhteishengen
Verkkosisältöjen nerokas jakelu vähentää huomattavasti mobiilipedagogin infokuormaa. Tätäkin blogia ja blogin kommentteja voi seurata omalta koneeltaan käymättä sivulla. Taikasana on RSS.Laitoin pientä lisävalaistusta mobiiliwikiin. Ja hyvä kysymys Aki: miten pysyä kärryillä kommenteista, jos on vähän aikaa poisa (kuten marseile-poisa… eihän yhtään käy katteeksi eihän). Paitsi että merkinnät ja kommentit voi tilata omalle koneelleen, kommentteja voi yhdellä vilkaisulla seurata blogin sivupalkista (laitoin sivupalkkiin näkymään viimeisimmät kommentit).
Aika ja katoavat ajatukset: mobiili virtuaalivihkona, ajatus talteen heti hetkess䬠luonnosajatuksia, hapuiluajatuksia. Hesan paluubussista torkkuaivoitus /anne
-o-o-o-
jatkoa: Oppiminen on kulttuuristen työvälineitten haltuunottoa (tässä mielessä ei väliä, ovat työvälineet vasaroita ja nauloja vai käsitteitä), noviisin hahmotus poikeea mestarin hahmotuksesta, opettaja jonkin asteen mestarina yrittää kertoa oppijan ymmärtämällä kielellä vaiheistaen, mistä on kysymys. Mutta sitä mietin bussissa myös, että mestari kysyy joskus vääränlaisia kysymyksiä. Kun heinolassa puhuin siitä, että on hyvä saada oppijatkin oppimateriaalin tuottajiksi, niin se voi tarkoittaa esim. sitä, että oppijan aidot kysymykset tuodaan oppimateriaaliin. Kysymykset vain tuppaavat haihtumaan pian. Siksi esimerkiksi mahdollisuus lähettää kysymys tai hapuileva ajatus tekstarina kurssiblogiin (tai muuhun ympäristöön) voi toimia. Ainakin minulla toimi tässä niin, että muistin laittaa tämänkin ajatelman.
Oppimisessa pitäisi kerätä enemmän alkuajatuksia ja ajatuspoikasia. Ei pelkkiä loppuajatuksia ja oikeita vastauksia.
Aki tuossa alla kyseli, että mikä voisi olla se, jolla osuttaisiin verkko-ongelman ytimeen, jota Jyri kuvaa: vuorovaikutus verkossa ja opiskelijan ymmärrykseen vaikuttamisen vaikeus.
No eipä ole blogi tai wiki vastaus. Sanoisin, että toinen ihminen ja toiset ihmiset on vastaus. Se toinen voi tulla vaikuttamaan minuun vaikka mitä reittiä. Houkutteleva ja juuri minua puhutteleva reitti toimii. Toisinaan myös se, ettei mikään toimi.
Blogien ja wikien avulla verkkovuorovaikutus on kyllä monta astetta helpompaa kuin muilla välineillä eli niillä on etunsa. Parasta on ehkä ajatuskehittely, luonnostelu, etsiminen, pohtiminen, tutkiskelu. Ja palautteen saaminen. Se ei tosin ole suomalaiseen keskustelukulttuuriin ja oppimiskulttuuriin ihan luontojaan istuvaa, mutta kun niin monet ovat innostuneet, niin täytyyhän meissä myös olla uskallusta ja valmiutta avata ajatteluamme näkyväksi. Suljettujen ajatusten kohtalo on ankea.
Medis Mediaopettaja esittelee kännykkävideofilmin sivuillaan. Mitenkäs olisi taidekasvatus ja työssäoppiminen? No ihan kaikkialla ei voi ja saa kuvata… mutta jotain hauskaa oppimisessa voisi tehdä kännykkävideolla. Nythän oli juuri Ranskassa kännykkäelokuvafestarit.
Ajatuksen poikanen tämäkin: kuka haluaa tulevaisuudessa palkata sellaista työntekijää, joka ei ole valmis jakamaan ajatuksiaan ja ideoitaan muiden kanssa? Mobiilin oppimisen ydin on vahvasti ajatusten jakamisessa. Nyt koulutus keskittyy aika paljon siihen, että se, mikä ilmaistaan oppijan päästä ulos, on lopputuote ja usein ilmaisun kohteena on opettaja. Ja opettaja taas pitää kaiken omanaan. Minulla on kyllä tuntuma, että ammatillisella puolella opettajien välinen jakaminen ja yhteistyö on yleisempää kuin yleissivistävällä. Jos opettaja voi tehdä vuositolkulla työtä ilman, että ikinä kertoo kellekään kollegalle, mitä tekee tai ajattelee, niin kuinka oppijat kasvaisivat kohti niitä työelämävalmiuksia, joita tulevaisuudessa tarvitaan.
Oman pään sisällön jakaminen on avain oivalluksiin. Koulukulttuurimme näkymätön seinä on tässä. Lähtemättömästi muistan ensimmäisen ussan etäoppituntini (koko lukion pakollinen uskonnon sisältö 3 x 70 minuutissa…). Siinä huoneessa oli valtavasti vanhan opettajan aineistoja. Lasiovien takana, lukittuna. Kun lukko on jo pelkän materiaalin jemmaamisessa, niin aika rytinällä on katkottava kahleita muun avoimen yhteistoiminnan ja kehittelyn kulttuurin tuomisessa koulumaailmaan. (Montahan syntipistettä taas tästäkin kerettiläisajatuksesta kertyi… )
Mobiili oppiminen on siis ajatusten liikkumista päästä päähän ja siitä syntyvää kierrettä.
PS. tuo teknisvoittoinen otsikko vääntyneen kannentiivisteen kunniaksi :-/
Hitaat aivosoluni jäivät käsittelemään eilisiä etäopintomuistoja ja niitä kurjia putoamisia ynnä eksymisiä. Yksinäisyys ja yksipäisyys ovat olleet itselleni pahimpia pulmia kaikessa etä-alkuisessa. Mobiili voi kääntää etän lähiksi. Se voi välittää läsnäoloa ja meisyyden tunnetta. Opiskelijani oli kirjoittanut pedagogisen kurssin portfolioon siitä, miten jokainen pitäisi ottaa huomioon oppimistilanteessa. Toi mieleeni ne lukuisat kurssit ja oppimistapahtumat, joissa olen ollut yksi kymmenien joukossa, rivissä. Ja toisaalta myös ne opettamiskokemukset, joissa on jatkuvasti saanut ällistystunteita siitä, mitä aarteita ihmisissä piilee, kun antaa tilaa ilmaista. Ongelma on suurissa ryhmissä se, ettei äänitila riitä, aika kiitää ohi eikä henkilökohtaisuus toteudu. Tässäkin mobiili voi tuoda jotain ekstraa kohtuullisen kevyesti. Sopii miettiä lisää.
Verkko-opiskelu voi edistää oppimista monin tavoin: opiskella saa omaan tahtiin ja omassa rauhassa, silloin kuin itselle sopii. Työskentelyrauhaa perinteisillä lukiotunneilla voi olla välillä vaikea saada, mutta verkkomateriaalin tutustuessa kaikki häiriöt voi karsia pois. Verkko-opiskelu asettaa myöskin haasteita, ainakin iselleni perinteisistä kirjoista ja pulpetista luopuminen, ja uuteen tyyliin totuttelu, on hankalaa. Kynnys lähteä kirjoittamaan tehtäviä blogiin tuntuu ainakin aluksi korkeammalta kuin kirjoitella vihkoon vastauksia, mutta kaikkeen kai tottuu.
Näin kirjoitti 18-vuotias opiskelijani pedagogisella kurssilla blogiinsa (ei julkinen, kurssilaisten blogisivulla jokunen julkinenkin). Alku vaatii tukea, selkiyttämistä, pedagogiikkaa ja sitä, mistä Pasi puhui Heinolassa eli kunnollinen struktuuri, opiskelun polku, joka ei jätä pulaan ja anna eksyä. (By the way: Monien omien TOSI huonojen etäopiskelukokemusten innostamana tein yhdellä opintojaksolla verkkoportfolion aiheesta tilakokemus verkkoympäristöissä vuodelta 2002 eli ota huomioon, jos satut kurkkaamaan.)
Toisaalta ikkunoiden piikkaaminen luokan seiniin ei saa olla liian yksitotista puuhaa ja liiaksi sääntöjen mukaan tapahtuvaa. Pitää myös uskaltaa kokeilla tehdä ikkunoita odottamattomiin paikkoihin, kattoon tai lattiaan tai vaikka pulpetin kanteen. Kaikki ei vie perille, mutta niistä umpikujaikkunoistakin oppii. Itse opin kirjoittamaan verkkokäsikirjoituksia pudottuani yli kymmenen kertaa verkkokurssilta. Ja löytyihän sitten oivallisiakin kokemuksia, oikein tähti-ikkunoita.
Asenne on näissä uusissa viritelmissä tärkeää. Minä olen iloinen noiden kokeilukurssilaisteni asenteesta… että kai sitä kaikkeen tottuu. Voi jopa innostua. Alla kokeilukurssin kartta (ja oppimateriaalimme löytyy tietenkin wikistä, kuinkas muuten).
Pasi S. korostaa, että mobiilipedagogiikassa oppija on mobiili. Keskeisintä eivät siis ole laitteet. Kun kerroin tuttavalleni, että opettelen m-pedagogiikkaa, kysyi heti: mitä laitteita käytätte. No vaikka kynää ja paperia, ne ovat mobiileja ja hyvä käyttöliittymä.
Ajatusten liikkuminen päästä toiseen herättää oppimaan ja oivaltamaan. M-pedagogiikka voisi olla siis myös ajatusten mobiiliutta. Tässä hauska esimerkki:
Päivi Jokitalo – terkkuja vaan Blogien opetuskäytön “äidille”) lainasi blogissaan minun blogista löytämäänsä Joyce Valenzanpower point -esityksessä kertomaa – ja hauskaa tässä se, että piti Päivin jutusta lukea minun blogini kautta löydetty ajatus, jonka itse olin unholaan ja jättänyt
Kuuntelin juuri verrattoman Jussi Kainulaisen Kansankynttilä-ohjelmaa (harmi, ei löydy verkkoversiona). Hän luki Freire-sarjakuvaa ja pohdiskeli vapautuksen pedagogiikkaa. Oli kuunnellut muutaman tädin ja sedän kahvilakeskustelua: kuinka ylistivät keskinkertaisuutta, sitä, miten hienoa on olla tavallinen. Tähänhän meitä koululaitos normaalikouluineen ohjaa (tämä ei ole syytös vaan kieli-mielikuva). Hän esitti Freiren innoittamana, että eikö meille voisi perustaa muutaman epänormaalikoulun.
Niinpä! Aamulla olin oivaltavinani jotain, mikä erottaa e- ja m-pedagogiikkaa. eLearning sisältää luokkahuone-ajatuksen. Oppiminen viedään luokasta toisiin paikkoihin, mutta toteutetaan silti mahdollisimman pitkälle samoin kuin luokkatilassa. mLearning tuo elämän luokkaa. Siis lähtökohta on todellisuus luokan ulkopuolella, autenttiset oppimisympäristöt. Ja sitä luokkaa ei välttämättä edes tarvita. Epänormaalikoulu… hmm, ja tietenkin langattomalla sähköllä lämmitetty
Viesti laivaseminaarista tänään klo 17:44: Jos tarkkaan katsot kuvaa, niin näet, että tiimimme muut jäsenet täällä istuvat kuuntelemassa innokkaasti Koulutuksen rahoitus -luentoa klo 17.30…
Mobiili voi olla esimerkiksi sitä, että tiimin jäsenet pitävät yhteyttä paikasta riippumatta. Nykyisillä välineillä liikkuu muukin kuin pelkät sanat. Kuva välittää tunnelmia ja on usein hyvin informatiivinen. Mietimme Heinolassa erilaisia sovelluksia työssä oppimiseen. Valokuva voi sisältää vaikka kysymyksen: mitenkäs tämä tulkitaan tai miten teen tähän säädön. Homman ydin ei ole kuitenkaan hienoissa laitteissa, vaan siinä, miten olemassa olevilla laitteilla ja ryhmän osaamisella saadaan aikaan pedagogisesti mielekkäitä oppimistilanteita. Siinä haastetta… ehkä laivaseminaarilla ryhmämme edustavimmat kehittävätkin tänään Loistavia Ratkaisuja.
Tuo ylläoleva kuva ja viesti toivat mieleeni myös sen, mitä puhuttiin Heinolassa tunteiden roolista (tässä kunnostautui toinen A-luokan jäsen). Se keskustelu jäi oikeastaan vasta alkuasetelmiin ja varmaan siihen vielä palataan. Oppija on usein aika yksin siinä vaiheessa, kun oppimisprosessi on kiivain (sitähän se ei ole yleensä luokkahuoneessa vaan opetustilanteen jälkeen).
Minä itsekin mietin tänään näitä tiimiblogi+wiki-sivuja laitellessani, että onkohan tämä nyt taas sitä samaa tuuleen huutamista, kuin melkein kaikki kokeiluni. En tarkoita, etteikö vastinetta olisi jollain aikavälillä, vaan sitä, että se mahdollisen palautteen saamiseen menevä aika on kuolettavan pitkä ja ehtii moneen kertaan miettiä, että onko ajatuksillani ja tekemisilläni kenellekään mitään merkitystä. Mobiiliviestintä voi lieventää tätä oppimisen tuskaa. Muutama sana (tai kuva tai muu viesti) kohottaa heti. Että jes! Tärkeää siis, että palaute saavuttaa tuskan hetkellä ja että se jotenkin avaa uutta näkymää pienellä kannustuksella, huumorilla, virtuaalihymyllä. Tunteet avaavat ja sulkevat oppimisen vyöhykkeitä ihmismielessä.
Ja toinen mobiiliin oppimiseen liittyvä ajatuksen alku on aika. Samaan aikaan, kun Jari otti yllä olevan kuvan laivalla, minä täydensin kesän viime säteiden valottamilla kuvilla virtuaalista kuvakellariani ja juttelin ystäväni kanssa Heinolan koulutuksesta. Oppiminen ei ole irrallaan ajasta ja paikasta. En ole koskaan innostunut eLearning-määritelmän siitä osasta, jossa puhutaan ajasta ja paikasta riippumattomasta… minä en opi juuri mitään kiviseinien sisällä. Oman oppimiseni avain on maisema. Maisema silmissä ja maisema mielessä. Ja hyvin tärkeää myös liikkuminen maisemassa. Ilman uimaretkiä olisin tuskin oivaltanut blogien opetuskäyttöä. Siis myöskin paikka on asia, jota pitää tarkemmin miettiä, kun kehittelemme m-pedagogiikkaa.
Suunnittelu: pedagoginen idea ja sisällön jäsentäminen vaiheisiin
Sisältöelementtien tuottaminen ja tallentaminen (teimme tarvittavat kuvat Power Pointilla ja tallensimme jpg-muodossa kuviksi); webkamera kelpaa hyvin videoitten nauhoittamiseen (voi käyttää suoraan Windows Movie Maker -ohjelman kautta)
Avataan Movie Maker (kuuluu vakiona xp-käyttöjärjestelmään); seurataan ohjelman selkeitä opastuksia (ensin tuodaan mediaelementit, sitten raahataan ne aikajanalle, asetellaan kuvat ja äänet kohdalleen ja lisäillään efektejä yms.)
Tallennetaan projekti (jotta voi muokata myöhemmin); tallennetaan elokuvatiedostona, valitaan tallennusmuodoksi Pocket PC
Konvergoidaan 3gpp-tiedostoksi esim. Im Too MPEG Enkoder -ohjelmalla (tai muulla vastaavalla) > tosin meillä ainakin kuva pakkautui suhteessa ääntä enemmän ja kännykässä tuloksena oli, että videokuva meni eri tahtiin kuin taustamusiikki (mutta tämäkin vielä opitaan hallitsemaan).
Aihion voi siirtää kännykkään/ kommunikkaattoriin/ älypuhelimeen/ kämmentietokoneeseen/ yms. esimerkiksi kaapelilla, sinihammassäteilyllä, infrapunalla, webin kautta… ja kun käytössä on vielä langaton sähkö, homma luistaa!
Tulostamme voi ihastella kurssin Moodlessa. Eivätkä muutkaan ryhmät jääneet pekkojamme pahemmiksi.
Helsingin yliopiston valtsikka lokareineen oli blogien opetuskäytön suomalaisia eturientoloita. Törmäsin siihen surffiseikkailuillani kesällä 2004. Asiasta innostuneena etsin mahdollisuuksia tehdä jotain samanlaista itse ja löysin Bloggerin. Sen jälkeen olen kokeillen etsinyt suuntaa blogien käytölle omassa opetustyössäni. Alkuun tein yliopisto-opintoihini liittyen blogi-portfolion Opi blogilla. Keräsin myös eLearning-vinkkejä virtuaalilaariin.
Blogien opetuskäyttö -blogi syntyi viime huhtikuussa, kun en päässyt fyysisesti erääseen Tampereella järjestettyyn tilaisuuteen puhumaan. Kiitos ennakkoluulottoman Länsi-Suomen lääninhallituksen, esiinnyin blogin välityksellä tilaisuudessa ja sen jälkeen blogi jatkoi elämäänsä. Sen sijaan, että 50 kuulijaa olisi saanut puolituntisen esitelmän, monet sadat kävijät ovat olleet kuulolla.
Tämä blogi ja kyljessä kehkeytyvä wiki ovat matkapäiväkirja, kartta ja kompassi mobiilipedagogiikan kehittäjätiimille. Etsimme reittiä, ehkä ei suorinta, mutta antoisinta, autenttisen oppimisen keitaille ja aktiivisen, vuorovaikutteisen oppija-opettaja/ohjaajasuhteen maisemiin. Hyvä oppiminen on kuin nostetta nesteessä. Kannattelee ja kelluttaa. Hyvä opettaminen/ohjaaminen on majakan tai luotsin toimintaa. Tavoitteena, ettei oppija eksy myrkyssä tyrskyihin ja ettei sumu hävitä suuntaa.
Retkellä viisi iloista… no jos ei rosvoa ja veitikkaan, niin ainakin vakavasti otettavaa pedagogia, joilla on hyvin erilaiset lähtökohdat ja arjen kehykset. Ja niistä huolimatta kummisetä Pasi Silanderin sokratesmaisen kätilöinnin ansiosta jotain erityisen yhteistä. Mitä… sitäkin tässä etsitään. Autenttisesti ja kollaboratiivisesti.
“
Esityksemme 
Avoimissa verkoissa liikkuvat tietävät, että valmista aineistoa löytyy joka lähtöön. Mutta mikä on oppimisen ydintä? Sekö, että saa tietoa. No joo. Mutta saako ihminen tiedon omakseen imemällä aineistoa? Kai, jos on oikein innostunut ja erityisen motivoitunut, tämä onnistuukin ihan itsekseen. Mutta toisaalta yksin aineistoa imuroimalla, ei tieto jalostu. Ja yksinäinen seikkailija ei välttämättä saa riittävän laajakatseista ja kriittistä kuvaa opiskelemastaan.
Näytin eilen oppitunnilla kuvan ja kysyin, voisivatko nämä pojat pelata jalkapalloa? Perustele. Päivänselvin jäi havaitsematta: eivät voi, koska vauva ei osaa vielä edes kävellä saati juosta. Haemme helposti monimutkaisia vastauksia. Vanhat arvoitukset kaivelivat esille ilmeisiä ja totunnaisia asioita ja se niissä oli niin kutkuttavaa. Sitten kun sen oivalsi, se oli kerrassaan kirkasta. Mutta silti tapahtui muutakin. Piti ajatella itse ja luoda ajatuksissa kuva arvoituksesta.
Teimme sopimuksen: Jari lataa tiedot nettilomakkeelle ja minä laadin hakutekstin rungon, jota sitten yhteisöllismobiilisti muokataan. Annoin alitajunnan tehdä töitä, keräsin voimia unella ja ei-mitään-tekemisellä ja sitten laitoin pohjatekstin. Mietin sunnuntai-iltana, että tätä on vähän hankalaa kehitellä sähköpostikierroksella. Perustin siis oman Google-tilin ryhmällemme ja otin käyttöön yhteisöllisen tekstityötilan, ex-Writelyn, nykyisen 
Oletko koko ajan verkossa? Miten sä ehdit tuota kaikkea? Tätä kysyttiin minulta perjantaina Heinolassa, kun esittelin mobiilitiimimme toimintaa ja siinä sivussa hiukkasen blogien ja wikien opetuskäyttöä. Kysymys on esitetty ennenkin ja olen siihen 
Väline ei ole ratkaisevaa, vaan se, mitä sillä tehdään. Aikaa on siihen, mitä haluaa. Ja huom. pienten lasten vanhemmilla tärkein ajan investointikohde ei ole työ vaan lapset. Meillä mummoilla on sitten ajan tilaa vaikka verkkopörräilyyn.
Mobiilitiimi virittelee ideoita ja välineitten käyttämistä. Saatiin JEE JEE uusi jäsen Anna Mari ryhmään mukaan 
Kiitos!Pertti muistutti tärkeästä asiasta, siis ota kantaa.
Edellisen viestin kommenttikeskustelussa on käyty kiinnostavaa ja tärkeää ajatustenvaihtoa verkkokeskustelukulttuurista ja sen ohuudesta. Siirtyminen puheista kirjoitettuun sanaan on monelle suuri. Tätä voi osaltaan korvata käyttämällä ääntä ja kuvaa. Mutta kuvitelkaa nyt, jos tämäkin blogi olisi vain äänitiedostoina. Niistä on hankalaa poimia lainauksia tai hahmottaa kokonaisuuksia. Tietynlainen asioiden kehittely ja jakaminen edistyy parhaiten kirjoittamalla. Olisi tuettava luonnostelevaa kirjoittamista, puheenomaista tekstijuttelua. Siinä tekstiviesti on ollut hyvä kouluttaja. Mutta siihen ei sovi pysähtyä. Jotta pääsisi syvemmälle ja ymmärrys kasvaisi, on päästävä ilmaisun sisältöihin, ei pelkkään ilmaisun välineeseen. Aki toi esiin tärkeän asian: tähän keskustelukulttuuriin pitäisi kasvaa jo perusasteelle ja opetussuunnitelmien mukaan niin myös pitäisi tapahtua. Mutta karu arki ei aina tue tällaista. Verkon ikävät puolet lukitsevat atk-luokkien ovet ja pakottavat käyttämään voimakkaita suodatuksia.
Tänään (hmm… no eilen) on tullut pohdituksi sanaa. Sana on kaiken opettamisen – .sellaisenkin – keskeinen väline, välittäjä. Mitä rajatumpi tila on sanoille, ääriesimerkkinä 160 merkkiä välilyönteineen, sitä merkittävämmäksi käy se, mitä sanoja valitaan. Ja se, ymmärtääkö sanojen valitsija kohteen ymmärrystä. Niinkuin Aki tiivisti Jyrin laivaseminaariviestin, edessämme ovat haastavina edelleen “vuorovaikutus verkossa ja opiskelijan ymmärrykseen vaikuttamisen vaikeus.”
mielikuvituksen, luonnon ja koiran kanssa). Verkossa kohtuudella viljelty kuvasanakieli (ei liian sisäpiirinen jos tarkoitettu laajemmalle) luo tunnelmaa ja keventää vaikean lähestymistä. Suomen kieli on niin kaunis ja mainio. Vaikka et viljelisi kuvasanoja, sanakuvia, ymmärrät niitä. Pieniä sanan aurinkoja ja sanan tähtituiketta. Suomi on runoa.
ja mobiilikiljahdus, millaisia puhelimia tekevätkään. Tällä uudella voi kaikkien webbi3G-herkkujen lisäksi 
Se ei tosin ole suomalaiseen keskustelukulttuuriin ja oppimiskulttuuriin ihan luontojaan istuvaa, mutta kun niin monet ovat innostuneet, niin täytyyhän meissä myös olla uskallusta ja valmiutta avata ajatteluamme näkyväksi. Suljettujen ajatusten kohtalo on ankea.
opettajan aineistoja. Lasiovien takana, lukittuna. Kun lukko on jo pelkän materiaalin jemmaamisessa, niin aika rytinällä on katkottava kahleita muun avoimen yhteistoiminnan ja kehittelyn kulttuurin tuomisessa koulumaailmaan. (Montahan syntipistettä taas tästäkin kerettiläisajatuksesta kertyi… )
Hitaat aivosoluni jäivät käsittelemään eilisiä etäopintomuistoja ja niitä kurjia putoamisia ynnä eksymisiä. Yksinäisyys ja yksipäisyys ovat olleet itselleni pahimpia pulmia kaikessa etä-alkuisessa. Mobiili voi kääntää etän lähiksi. Se voi välittää läsnäoloa ja meisyyden tunnetta. Opiskelijani oli kirjoittanut 
oppimistapahtumat, joissa olen ollut yksi kymmenien joukossa, rivissä. Ja toisaalta myös ne opettamiskokemukset, joissa on jatkuvasti saanut ällistystunteita siitä, mitä aarteita ihmisissä piilee, kun antaa tilaa ilmaista. Ongelma on suurissa ryhmissä se, ettei äänitila riitä, aika kiitää ohi eikä henkilökohtaisuus toteudu. Tässäkin mobiili voi tuoda jotain ekstraa kohtuullisen kevyesti. Sopii miettiä lisää.
Niinpä! Aamulla olin oivaltavinani jotain, mikä erottaa e- ja m-pedagogiikkaa. eLearning sisältää luokkahuone-ajatuksen. Oppiminen viedään luokasta toisiin paikkoihin, mutta toteutetaan silti mahdollisimman pitkälle samoin kuin luokkatilassa. mLearning tuo elämän luokkaa. Siis lähtökohta on todellisuus luokan ulkopuolella, autenttiset oppimisympäristöt. Ja sitä luokkaa ei välttämättä edes tarvita. Epänormaalikoulu… hmm, ja tietenkin langattomalla sähköllä lämmitetty 
kenellekään mitään merkitystä. Mobiiliviestintä voi lieventää tätä oppimisen tuskaa. Muutama sana (tai kuva tai muu viesti) kohottaa heti. Että jes! Tärkeää siis, että palaute saavuttaa tuskan hetkellä ja että se jotenkin avaa uutta näkymää pienellä kannustuksella, huumorilla, virtuaalihymyllä. Tunteet avaavat ja sulkevat oppimisen vyöhykkeitä ihmismielessä.
Helsingin yliopiston valtsikka 
Tämä blogi ja kyljessä kehkeytyvä wiki ovat matkapäiväkirja, kartta ja kompassi mobiilipedagogiikan kehittäjätiimille. Etsimme reittiä, ehkä ei suorinta, mutta antoisinta, autenttisen oppimisen keitaille ja aktiivisen, vuorovaikutteisen oppija-opettaja/ohjaajasuhteen maisemiin. Hyvä oppiminen on kuin nostetta nesteessä. Kannattelee ja kelluttaa. Hyvä opettaminen/ohjaaminen on majakan tai luotsin toimintaa.
Tavoitteena, ettei oppija eksy myrkyssä tyrskyihin ja ettei sumu hävitä suuntaa.
