Kun sana käy mielen rantakallioon

Tänään (hmm… no eilen) on tullut pohdituksi sanaa. Sana on kaiken opettamisen – .sellaisenkin – keskeinen väline, välittäjä. Mitä rajatumpi tila on sanoille, ääriesimerkkinä 160 merkkiä välilyönteineen, sitä merkittävämmäksi käy se, mitä sanoja valitaan. Ja se, ymmärtääkö sanojen valitsija kohteen ymmärrystä. Niinkuin Aki tiivisti Jyrin laivaseminaariviestin, edessämme ovat haastavina edelleen ”vuorovaikutus verkossa ja opiskelijan ymmärrykseen vaikuttamisen vaikeus.”

Hyvin hatarasti olen tämän ajatuksen äärellä ymmärtävinäni, että juuri oikeiden sanojen löytämisessä on arvokasta ottaa oppijat mukaan tuottamaan verkko/mobiiliääntä. Ääni ja kuva toimivat yhdessä. Sanan merkitykset voivat rikastua kuvien avulla ja kuvasanoilla. Jos olet huomannut, minä kirjoitan paljon kuvasanoja. Olen tehnyt aina niin (kasvanut yksikseen vilkkaan mielikuvituksen, luonnon ja koiran kanssa). Verkossa kohtuudella viljelty kuvasanakieli (ei liian sisäpiirinen jos tarkoitettu laajemmalle) luo tunnelmaa ja keventää vaikean lähestymistä. Suomen kieli on niin kaunis ja mainio. Vaikka et viljelisi kuvasanoja, sanakuvia, ymmärrät niitä. Pieniä sanan aurinkoja ja sanan tähtituiketta. Suomi on runoa.

Kuulin kerran radiosta (kuuntelen paljon, tv on paitsiossa ettei tule liikaa sähköä päähän), että suomessa jätetään usein verbit pois, koska se ei haittaa ymmärrystä ja lyhentää kieltä. Siinä verrattiin suomea ruotsiin. Tutkija oli tutkinut jääkiekkoselostuksia. Katso omia Power Pointteja. Kiinnostavaa. Verkkoilmaisu on tiivistä, mutta jos se on tiivistä ilman elävyyttä, värejä ja tunnelmia, niin kukaan ei jaksa sitä lukea. Hieman viiniä ja fasaaneja joukkoon. Tämä kannattaa ehkä muistaa, kun kirjoittaa verkkoon venttiilisäätöjä. Sanahuumorin jekkukukkasia vaikka loppukevennykseksi. Tulee hyvä tunnelma.

Mainokset

10 kommenttia

  1. Pertti said

    Olen jostain kuullut, että sanat eivät riitä kertomaan. Mitä ne tällaiset asiat ja ilmiöt ovat?
    Olen viime viikolla keskustellut töissä toimivien ammattimiesten kanssa. He osaavat ja tietävät asioita. Heillä on vankka kokemus. He pystyvät puhumaan ammattitaitonsa esille, mutta eivät välttämättä osaa kokemaansa ja osaamaansa kirjallisesti esittää esim. verkon avulla. Olisi ensiarvoisen tärkeä, että löytäisimme tavan, jolla niinsanottu hiljainen tieto ja osaaminen saadaan toisten ja nuorten käyttöön. Olisiko kuvakerronnasta tai mobiililaitteisiin puheen tallentamisesta apua tähän ongelmaan. He ovat kovaäänisiä ja paljon puhuvia, miksi emme tallentaisi tätä, vänkäämme, että kirjoittakaa ajatuksenne verkkoon, eikö verkkoon voisi puhua ajatukset. Tekstiviestejä on hankala kirjoittaa, miksi ihmiset suostuvat tällaisen alkeellisen tekniikan käyttöön? Kyllä kirjoitustaito on tärkeä, mutta on se puhuminenkin.

  2. Anne said

    Aivan!

    Ensinnäkin tuossa pohdiskelin enemmän opettajan kirjoitettua ohjauspuhetta. Ja yöllä havahduin ajatukseen, että ääh, tuonkin voi käsittää, että kaikki pitäisi kirjoittaa jotenkin runollisesti ja olipas höpöhöpö. No sitä en tietenkään tarkoittanut. Mutta tästä vielä lisää.

    Oppijan kohdalla: Keskeistä on ilmaista ja vaikka kuinka vaikeaa, niin jotain tiedoista ja taidoista on muutettava sanoiksi, jotta sen voi siirtää toiselle ja jotta sitä voi ilmaista. Sarjakuva, kuvasarja, jossa on hieman selostusta, on moneen kohtaan hyvä alku ja joskus jopa riittävä tai puhuvampi kuin teksti. Varsinkin tekemistä on usein äärimmäisen vaikea kuvata jopa asiantuntijakielellä.

    Hiljaiseen tietoon liittyy se, että tietäjä-taitaja ei itsekään ole yleensä kovin tietoinen osaamisestaan (hyvä lyhyt termin esittely Turun yliopiston viestintätieteen laitoksen sivuilla). Oppimisen eräs merkittävä tehtävä on herättää ihminen tiedostamaan se, mitä hän jo osaa, koska tästä lähtökohdasta hän oppii lisää. Tietoinen oman oppimisen ohjaaminen on vaikeaa ilman oman lähtökohdan tunnistamista: opittu ei kiinnity välttämättä kunnolla jo opittuun tai muuta aiempaa opittua, kuten joskus olisi syytä.

    Sitten on eri asia, että pitääkö muka kirjoittaa. Ei, voi ilmaista miten vain, mutta niin, että muutkin ymmärtävät. Verkko antaa jo tilaa äänelle ja kuvalle tekstin ohella. Meidän pitää kokeilla tätä. Monilla mobiililaitteilla voi ottaa valokuvan, liittää siihen tekstiä ja ääntä ja lähettää vähintään sähköpostiin tällainen viesti.

    Hyvä Pertti että kommentoit. Tämä on tärkeä asia kehitellä ja miettiä!

  3. Pertti said

    Hei!
    Kirjoittaminen näyttää olevan yllättävän vaikeaa oppijoille ja jopa opettajille. Puhutaan kyllä vuolaasti, mutta kun pitäisi kirjoittaa, laittaa ajatuksia paperille tai osallistua verkkokeskusteluun, niin jostain syystä homma ei onnistu tai ei kiinnosta. Meiltä puuttuu ainakin opettajien kohdalla verkkokeskustelukulttuuri kokonaan. Vain harvat ja valitut osallistuvat verkkokeskusteluun. Nuoret ovat ehkä enemmänkin aktiivisia omilla keskustelufoorumeilla. Nämä foorumit eivät ole opetus-ja oppimisfoorumi lähtöisiä. Mitä mieltä olet verkkokeskustelukulttuurista, miten siihen voisi innostaa? Useasti esitetään, ettei ole aikaa. Jos asiaa kiinnostaa ja se koetaan tärkeäksi, aikaakin löytyy

  4. Anne said

    Jaapa jaa.. kirjoittaminen on tehokasta oppimisen kannalta, mutta mukana on myös oppimisen vaiva ja tuska. Siksi kirjoittaminen ilman kohtuullista rutiinia vaatii aikamoista ponnistelua. Motivointi on varmaan hyvin keskeistä ja se pitäisi syttyä myös oppijassa sisällä päin, ei pelkkänä ulkoisena pakkona. Ehkä on syytä selittää hyvin, miksi kirjoitetaan. Ja sitten kirjoitustehtävien pitää olla riittävän yksinkertaisia. Olen havainnut, että monta kertaa kysytään samassa kysymyksessä useita asioita ja silloin ei oikein tiedä, mistä alkaisi. Ennemmin paljon pieniä kuin yksi iso kysymys. Rytmitys on myös tärkeää. Jos on liian löysä aikataulu, keskustelu lopahtaa ja liian lyhyessä ajassa se jää vain suorituskeskeiseksi. Aina on myös ryhmästä kiinni. Kun keskustelu imee, siihen on aikaa. Ja paljonkos se vaatii? Tähänkin meni muutama minuutti… aivot vielä vähän sahanpurua näin aamutuimaan.

  5. Aki said

    Pertti kirjoitti ”Olisi ensiarvoisen tärkeä, että löytäisimme tavan, jolla niin sanottu hiljainen tieto ja osaaminen saadaan toisten ja nuorten käyttöön.” Niinpä , hiljaisen tiedon ja osaamisen siirtäminen ovat tulevaisuuden kulmakivi. Oma näkemykseni asian toisesta puolesta on se, että vaikka kaikki hiljainen tieto ja osaaminen olisi nuorten käytössä, hyvin minimaalinen osa nuorista sitä käyttäisi…Nuorilla kun on tapana käydä kaikki samat kuopat kuin aiempi sukupolvi, ts. jokainen joutuu ammattitiensä kulkemaan omalla tavallaan , ja varsin äänekkäästi rinta rottingilla edeten, jostain syystä näin se vaan on…. Onneksi tosin poikkeuksiakin on..

  6. Anne said

    Mikä on parasta, mitä itse olet saanut vanhemmilta ihmisiltä (hiljaisena tietona)? Innostus ja motivaatio, asenne työhön. Nämä ainakin itselläni. Kun opiskelijani (18-vuotiaat) keskustelevat juuri siitä, miten opettaa hyvin, miltei jokainen tuo esiin innostamisen ja motivoimisen merkitystä. Jos ”on vaan töissä” ja evvk, ei taito ja tieto välity seuraaville sukupolvilel, vaikka olisi miten taitava. Mielekkyys… sellaisia ihmisiä ihailee ja kyllä nuoriso aina ihailee myös vanhoja taitajia. Elleivät ole kurttuotsassa ja työhönsä kyllästyneitä.

  7. Aki said

    Pertti kirjoitti:”Meiltä puuttuu ainakin opettajien kohdalla verkkokeskustelukulttuuri kokonaan.” Totta, luomme uutta verkko-oppimisen toimintakulttuuria, ja oletamme nykyaikaisen tavan mukaan, että mikä mättää, kun homma ei kymmenen vuoden jälkeen toimi… Mihinkäs sitä onkaan niin kova kiire ? Kyllä hautaan ehtii jokainen…. No tuo oleva nuoriso käyttää mesettä ihan kohtuullisen paljon, tosin perheissäkin on suuria eroja. Osa perheistä ei anna nuoren istua verkkotietokoneella, koska pelkäävät, että heidän Maija heti joutuu pahoille sivuille…. Verkko välineenä outo, pelottava, ymmärryksen ulkona, etc.. Mielestäni yksi verkko-oppimisen kulmakivi on, miten hyödynnetään luontaisesti nuorten välinen mesekulttuuri oppimisen työkaluksi.

  8. Aki said

    Anne kirjoitti: ”….mukana on myös oppimisen vaiva ja tuska. Siksi kirjoittaminen ilman kohtuullista rutiinia vaatii aikamoista ponnistelua…” Jos väline ei ole kunnossa tai jos ei ole aikaisemmin tehnyt ajatusten kirjoittamista paperille, niin taatusti tuska kasvaa verkkokeskustelussa. Pitäisi saada peruskoulussa valmiudet verkkokeskustelujen muodostamiselle…. tai ammatillisen ja lukion äidinkielen tunnit vahvistamaan verkkokeskustelukulttuuria.

  9. Anne said

    Hei,

    tuo on kyllä ihan totta. Kollegani (verkko-opetuksen kehittämishankkeissa) ovat todenneet, että kaikesta tvt-laitteistosta ja opekoulutuksesta huolimatta oppilaiden/opiskelijoiden verkko-opiskelutaidot ovat vielä aika vähäisiä. Ja monilla perusasteen opettajilla on vastustusta verkkokeskusteluun, kun siinä on niin paljon ongelmia. Mutta jos ei koulussa opetella hyviä käytöstäpoja ja keskustelukulttuuria niin missä. Olen kuullut myös toisenlaisia esimerkkejä ja mm. äikän osalta on upeaa näyttöä kirjallisuusprojektista (en just muista nimeä), miten asiaa viedään eteenpäin pedagogisesti hyvin suunnitellusta ja verkkokeskusteluun perustuvasta toiminnasta. Ei ne taidot tyhjästä tule.

  10. Jari said

    Ihmeellistä tämä kirjoittamalla oppiminen. Kirjoittaessa tulee jäsenneltyä asioita. Huomaa, että nythän vasta oikeastaan tuonkin opin, kun kirjoitin siitä.

    Tuntuu, etteivät nuo pikaviestit, chattailut, meseilyt, tekstiviestit yms. kuitenkaan oikein riitä avaamaan oppimisen portteja. Tarvitaan enemmän aikaa ja prosessointia. Pikaviestiitäminen tai 160 merkin tilaan tiivistäminen ohjaavat kirjoittamista pois kunnon prosessoinnista. Tällaiset välineet taitavat sopia paremmin käytännön juttujen sopimiseen ja – myös – omien ”perustelemattomien” mielipiteiden heittämiseen.

    Vastaava tilanne on ehkä myös ääniviestinnässä. Ainakin itse olen kokenut, että verkossa käydyt äänikeskustelut ovat jääneet aika pinnallisiksi. Ei siinä skypetellessä tunnelma kovin syvälliseksi yleensä mene. Tosin spontaanien puheenvuorojen ketju tavallaan vastaa kirjoittaessa yksin koettua prosessointia: tehdään heti yhdessä sitä, mitä kirjoitukseen pohjautuvissa jutuissa tehtäisiin ensin yksin.

RSS feed for comments on this post

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: