Miten sulla riittää aika?

Oletko koko ajan verkossa? Miten sä ehdit tuota kaikkea? Tätä kysyttiin minulta perjantaina Heinolassa, kun esittelin mobiilitiimimme toimintaa ja siinä sivussa hiukkasen blogien ja wikien opetuskäyttöä. Kysymys on esitetty ennenkin ja olen siihen vastannut jollakin tavalla Blogien opetuskäyttöwikissä.

Kysymys on minulle kiusallinen. Kuulen siinä aina kysyjän tekemän vertailun suhteessa itseensä tai suhteessa siihen, mitä oletetaan, että työaikana saadaan aikaan, että mihin työaika riittää. Nyt tulee hyvin henkilökohtainen vuodatus… kuitenkin sellainen, jonka ihan reippain mielin voin jakaa näin julkisesti.

Ilman muuta yli 20 vuoden kokemus maanviljelijänä ja äitinä on antanut rautaista valmennusta asioiden organisointiin. Joskus on pitänyt tehdä vähän enemmän töitä, kuin nyt. Olen luonteeltani yrittäjä… tai maalaisjuntti. Minulla ei ole työaikaa ja muuta aikaa. On vain aikaa. Teen asioita silloin, kun on tekemisen aika. Laiskottelen töiden ääressä, jos on sellainen olo eikä mikään lopullinen takaraja paina päälle (ja tässä suhteessa en ole koskaan mikään enkeli… liuta tekemättömiä töitä, mutta kyllä ne askel kerrallaan valmistuvat, stressiä ei kannata ottaa, maailma ei koskaan tule valmiiksi).

En kykene tekemään ajatusta vaativaa verkkotyötä juuri ollenkaan koululla ja koulun koneilla (joihin ei saa asentaa mitään toimivia juttuja). Olen virittänyt omaan koneeseeni kaikki työtä helpottavat ohjelmat ja oikopolut. Kaikki tiedostoni menevät heti oikeaan kansioon ja kaikki varmuuskopioituvat vaivatta. En käsittele juuri lainkaan papereita. Tulostan ainoastaan oppitunneilla jakamani monisteet, korkeintaan 40 sivua kuukaudessa. Puoleentoista vuoteen en ole ottanut yhtään kalvoa. Jos nyt opettaja laskee vaikka sen ajan, mitä seisoo monistuskoneen edessä ja mitä käyttää papereiden ja kalvojen käsittelyyn ja niiden etsimiseen, niin kuka sitä ihmettelee… ei kukaan, se on normaalia. Mutta hei, siihenkin menee paljon aikaa.

Verkkotyöskentelyssä suuri työ on suunnittelu ja ajatteleminen. Joudun ajamaan autoa yhden työpäivän verran viikossa. Siinä on hyvää aikaa ajatella. Kuuntelen musiikkia, olen luonnossa, uin. Ne kaikki ovat hyviä ajattelutiloja. Parannan maailmaa ystävieni kanssa. Puhuessa oivaltaa asioita, varsinkin, jos voi puhua mistä vain. Vietän kerran viikossa ei-mitään-tekemispäivän. Nukun riittävästi. Olen hiljaa ja kuuntelen hiljaisuutta. En katso teeveetä. En mistään periaatteesta, vaan siksi, että teen tämän vuoden kahta työtä ja aivoni tarvitsevat tyhjää tilaa tai tilaa tyhjentyä.

Juuri tuossa tyttäreni Tuulin kanssa todettiin, että on tyhmiksi muuttuneet yläkoulun opetusohjelmat, vain tunti viikossa valinnaisia eli hänellä kuvista. Tunti??? Saarnasin aika tuohtuneena siitä tyhmyydestä, joka moiseen kätkeytyy. Ajattelun taidot ja oivallukset vaativat sekä kehon liikettä että mielen avaruutta. Parhaiten näitä asioita koulussa tukevat liikunta, musiikki ja kuvis.

Kyse ei ole siitä, miten kauan istuu koneen ääressä ja pinnistelee. Kyse on siitä, että on jotain sanottavaa, on palo, on intoa. Silloin löytää leikiten väylät toteuttaa, tarvittavan ajan ja toteutustavan. Minulle sopii verkko yhdeksi työvälineeksi. Jokaisen opettajan on löydettävä oma juttunsa. Ei kaikista tarvitse tulla tvt-mobiili-opettajia. Väline ei ole ratkaisevaa, vaan se, mitä sillä tehdään. Aikaa on siihen, mitä haluaa. Ja huom. pienten lasten vanhemmilla tärkein ajan investointikohde ei ole työ vaan lapset. Meillä mummoilla on sitten ajan tilaa vaikka verkkopörräilyyn.

Mainokset

19 kommenttia

  1. Pertti said

    Anne antoi selvityksen omasta ajankäytöstä. Vielä oli linkki hyviin ajankäytön hallintoihin. Itselläni on siinä mielessä hyvä tilanne, että lapseni ovat aikuisia ja voin käyttää aikaa runsain mitoin vaikka verkkoasioihin. Vuodesta 2000 lähtien olen ollut verkkoprojekteissa mukana kehittämässä verkko-opintoja ja tehnyt suhteellisen laajoja oppimisaihioita. Viiden vuoden aikana olen omasta mielestäni ehtinyt enemmän, kuin osasin etukäteen kuvitellakaan. Tämä johtuu siitä, että kiinnostaviin asioihin aikaa tuppaa löytymään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei muuhun olisi ollut aikaa. Olen vuosittain hiihtänyt 1000 km, pyöräillyt, lenkkeilyt, lasketellut, harrastanut vaellusta, tehnyt metsätöitä, moottorikelkkaillut, rakentanut jne
    Erittäin tärkeä on kunnon hoitaminen. Se antaa vireyttä tehdä asioita.

    Esitän nyt pohdittavaksi, että millä resepteillä opettajien kiinnostus verkko-opintoihin synnytetään? Opettajien kiinnostus on laskusuunnassa ja samaan aikaan opiskelijoiden kiinnostus lisääntyy. Toivottavasti opet eivät sammuta opiskelijoiden elävää kiinnostusta. Se vaara on olemassa. Oletteko muuten huomanneet, että työyhteisössä hyvin tehokkaalla tavalla saadaan nuori ja hymyilevä opettaja pian totiseksi torven soittajaksi. Aikaa menee noin kaksi vuotta.

  2. Aki said

    Usein tuntemani ihmiset toteavat jossakin vaiheessa, että kylläpä aika rientää nopeasti. Itse heitän näille ihmisille tyhmän toteamuksen, jolla tosin on ainakin itselleni enemmänkin syvällisempää filosofista merkitystä ja jolla toivon ihmisten hieman jopa pysähtyvän miettimään ajan merkitystä. Lausahdan nimittäin lakonisesti: ”Niinpä ,aika menee nopeasti, mutta kukaan ei ole huolestunut siitä, mihin se aika menee ja mihin sitä aikaa kertyy. Jossakin sitä on ja rutkasti.”

    Anne ja Pertti antoivat hyviä elämän peruslähtökohtia ajan hallintaan. Olen samaa mieltä siitä, että monipuoliset toimet ja harrastukset jopa helpottavat ihmisen ajankäytön hallintaa. Tärkeätä on , että mieli ja kroppa ovat sopusoinnissa toisiinsa . Kirkas mieli puhtaassa ruumiissa, vai miten se nyt menikään… Elämän kokemuksen kautta pystyy joskus jopa hallitsemaan omaa ajankäyttöään itsensä näköiseksi. Tosin itse olen huomanut, että tuo Pertin esittämä kiinnostus on itseasiassa suurin syy ajankäytön hallitsemattomaan kierteeseen. Jos nimittäin on syvästi jostakin kiinnostunut, saatat käyttää huomaamatta rutkasti aikaa kiinnostuksen kohteeseen, jolloin muut asiat jäävät pienemmälle ajalle ja seurauksena on se kuuluisa kiire. Ihmisten itsensä aiheuttama kiire!

    Opettajat haluavat saada helposti omien rutiinien rinnalle esim. verkko-opinnot hallituksi. Vaan mepä tiedämme, mikä työmäärä on pedagogisesti suunnitellun pienenkin aihion tekemisessä. Jos tehty työ ja vastaavasti saatu tulos ovat ristiriitaisia keskenään, vastustusta verkko-opintojen tekemiselle varmasti tapahtuu. Tällöin saatu korvaus menetetystä vapaa-ajasta ei täytä odotuksiamme.Tosin voimme aina muistaa, että asiakkaat ovat aina oikeassa. Olemme ainakin meidän laatukäsikirjassa määritelleet opiskelijat yhdeksi asiakkaaksemme. Opiskelijat voivat tehdä poikkeaman , jos he kokevat, että verkko-opintoja ei käytetä riittävästi opintojen ymmärryksen ja osaamisen varmistamiseksi.

    Tuo nuorten innokkaiden opettajien ylienergia harmittaa vanhempia kollegoita, koska rutiini tappaa tehokkaasti luovuutta. Saa siinä tarkkana olla, että pystyy pitäämään tuntosarvet toiminnassa…

  3. Anne said

    Mobiiliopettajan pitäisi osata opastaa ajan hallintaan myös opiskelijoita. Tiedon kaataminen lisää informaatiokuormaa. On helppo antaa isoja tehtäviä. Mutta entä oppiminen, mitä opitaan, jos ei ole aikaa ajatella? Olen ihan äskettäinkin kuullut oppijan suusta tuon lauseen: on niin paljon kurssitöitä, että ei ole aikaa edes ajatella.

    Aika on tänä päivänä sitä, mitä lapsuuteni puulämmitetyissä puutaloissa oli tuli. Minulle ihan pienenä opetettiin tuttuun tapaan: hyvä renki, huono isäntä. Olen yrittänyt itse miettiä monella tavalla sitä, miten ajan isännäksi (tai emännäksi pääsee). Joskus se vaatii nurinkurisia tekoja, esimerkiksi sitä, mitä Momo tekee Ei-Missään-Kujalla, kun aikavarkaat ajavat häntä juoksujalkaa takaa. Sillä kujalla pääsee nopeimmin eteenpäin kulkemalla takaperin oikein hitaasti (Michael Enden kirjassa Momo).

    Juoksemme nykykiireessä liikaa. Jos ei ole aikaa ajatella, ei ole, mitä antaa muille tai edes itselleen…

  4. Anna Mari said

    Aika usein itsekin vastaan kysymykseen, miten sinulla aika riittää. Monen ikäisen lapsen työssäkäyvänä äitinä, opiskelijana, tutkijana… aikaa ei ole liikaa, mutta sitä on tarpeeksi, että voi tehdä monia tärkeinä pitämiään asioita. Itse en niin paljon verkoossa näy kuin kollegani, mutta usein huomaan Annen tavoin, että tekemisiäni verrataan muiden tekemisiin.
    Virtuaalikouluhanke ja ne kymmenet opettajat, jotka olen oppinut tuntemaan hankkeen aikana, ovat antaneet uskomatonta paloa kehittää ja tutkia verkko-opetuksen mahdollisuuksia. Vaikka välillä on hiihdetty tosi umpihangessa, keskustelut ja yhteiset ajatteluhetket ovat voimaannuttaneet. Myös ne uskomattoman hienot saavutukset, joita hankkeessa on saatu aikaan, ovat kannustaneet eteen päin.
    Juuri viime perjantaiana Pasin kanssa Heinolsaa muistelimme, että se taisi olla syksy 2001, kun ensi kerran oltiin näissä merkeissä Heinolassa kurssilla. Jos sen syksyn keskusteluja vertaa niihin keskusteluihin, joita käytiin tällä mobiilioppimisen kurssilla (aika iso osa mobiilioppimisen kurssilaisista oli mukana silloin 2001), voi isoilla kirjaimilla todeta, että mielettömästi on opittu.
    Nämä kurssit ovat antanneet aikaa ajatella…Ajatella yhdessä ja yksinään!

  5. Aki said

    Tiedon keskellä huomaan, että monelta – jopa rutinoiduilta työhönsä sitoutuneilta opeilta- mopo karkaa käsistä. Pitäisi opettaa sitä sun tätä , antaa lisää ja lisää tehtäviä ilman että ajatellaan opiskelijaa. Tiedon tulva on hirvittävä ja tiedon määrä sekä nopeus sen kuin kasvavat! Jotenkin sitä on huomannut, miten tärkeätä opettajana on pitää opeteltavat asiat riittävän yksinkertaisina ja autenttisena. Lisäksi suuri painoarvo pitää olla teeman perusasioiden ymmärtämisessä. Nämä kun antavat tukevan ponnahduslaudan syvemmän tiedollisen tason saavuttamiseksi. Vertauksena rakennus kestää pidempään, jos ja kun perustukset on tehty riittävän hyvin ! Toisella asteella pedagogiikan pitää lähteä rakentamaan perusasioiden ymmärtämisellä. Ja ammatillisella puolella kädentaitojen harjaannuttamisella.

  6. Jari said

    Tämä ainakin Eeva Ahtisaaren siteeraama afrikkalainen viisaus kannattaa pitää mielessä: ”Kävellessä pitää aina pysähtyä, jotta sielu seuraa mukana”.

    Verkkoympäristöjen hyödyntäminen tuo mahdollisuuksia pysähtymiseen ja ajattelemiseen. Papereiden siirtelemiset ja monistamiset, kokouksiin kiiruhtamiset, palaverit vain istumisen vuoksi yms. ovat mukavapaita hetkiä, jolloin sielu ei kyllä yhtään saavuta omistajansa tomumajaa.

    Olen taas mukana muutamissa strategiatyörymissä. Niissä mietitään koko organisaation strategiaa tai tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön strategian päivitystä. Kovasti siellä on näitä sanoja: ”kehitetään”, ”edistetään”, ”parannetaan”, ”mahdollistetaan”. En nyt puutu sen enempää resurssiongelmiin, mutta ainakin aikaresurssit taitavat pysyä edelleen suunnilleen samanlaisina kuin ennenkin. Aikaa on käytettävissä edelleen saman verran niin organisaatiotasolla kuin yksilötasollakin. Pitäisi siis kehittää, parantaa ja viedä opetusta enemmän verkkoon, mutta eipä siellä paljoa mainita, että jotain voitaisiin – tai oikeastaan on pakko – vähentääkin.

    Siinä se pointti minusta on. Anne kertoo, että hän on onnistunut tässä yksilötasolla. Minulla on samanlaisia kokemuksia. Monet kiireen tuntua tuovat tekemiset ovat juuri niitä, jotka voisi korvata kokonaan verkko- ja mobiilityöskentelyllä. Pois vaan vanhoista toimintatavoista. Silloin riittää aikaa uuteen ja vielä uuteen uuteenkin!

  7. Anne said

    Tämä sama keskustelu virisi myös Blogien opetuskäyttö -blogissa. Tuiki tärkeä mietittäväksi. Vähän huumorin pilkkeelläkin ja sitten samalla ihan va-ka-va-na.

  8. Jori said

    Joskus mietin omalla kohdallani sitä – missä menee harrastuksen – työn – intohimon välinen raja? Silloin kun työ lähenee harrastusta ja intohimon kohdetta aika menettää jotenkin merkityksensä. Ja oikeastaan liikuttaessa opetuksen maailmassa se moottori työlle tulee intohimoisesta kiinnostuksesta uusiin asioihin.

  9. Anne said

    Aivan! On ollut hauskaa, kun ryhmämme tuorein jäsen on löytänyt iloa ja kipinää ja sitä innoissaan myös meille hehkuttaa. Siitä tulee hyvä fiilis. Ja kun työssä oppii uutta, onko nyt niin väliä työn rajalla? Minun pitää opiskella vielä opetettavia aineita, kun mulla on niitä 4 ja lukiossa kaikista pitää olla aineopinnot. Ei siitä kukaan maksa eikä se mene työaikaan. Silti sekin on mielekästä ja mielellään tehtävää.

    Burnout-ihmisillä on yleensä täydellisyyden intohimo ja vähän elämänpiirejä. Ei ole niin, että monenlaista tekemällä uupuisi, vaan niin, että yhtä ja samaa puurtamalla uupuu. Burnout on myös työyhteisön sairaus. Valitettavasti sitä ymmärretään usein monella tavalla väärin. Kilteimmät ja tunnollisimmat sairastuvat koko työyhteisön edestä.

    Kai tuo aikahuoli liittyy siihen, että ajatellaan kaikkien uupuvan, jos tekevät paljon ”töitä”. Se fiilis, millä tekee ja ote omaan työhön ratkaisevat paljon. Äs Jori sed: moottori työlle tulee intohimoisesta kiinnostuksesta uusiin asioihin. Sitten vain jalat maassa, että välillä vain on, tai ei ole mitään (wu-wei >> teotonta toimintaa… lue vaikka Nalle Puh ja Tao se Hoffin kirja, se on niiiin hyvä, ne muut Puh-väännökset on vähän rahastuskirjoja).

  10. Anna Mari said

    Mielenkinntoista on sekin, miten monet asiat kietoutuvat yhteen ja tukevat toinen toisiaan. Itselläni on menossa jatko-opintojen sivuaineopinnot TKK:lla. Menin sinne alun perin suorittamaan…Sitten siellä olikin vastassa suurenmoinen luennoitsija, joka tartutti heti ensi tapaamisella sellaisen intohimoisen oppimisen ja kiinnostuksen hehkun, että suoritamisen sijaan huomasi ahmivansa, oppivansa, pohtivansa, ajattelevansa, innostuvansa. Pikku hiljaa huomasi, että organisaation kehittäminen ja muutos on niin läheistä sukua oppimislle, että näitä asioitahan taitaa ymmärtääkin. Samoin johtaminen ja opettajuus, sukulaisilmiöitä.
    Sitten aika-ahdistuskin poistui, kun huomasi asioiden linkittyvän toisiinsa, avaavan uutta ymmärrystä myös omaan työhön ja tutkimukseen. Suorastaan oppimisen iloa siellä on kokenut. Suosittelen kaikille Leenan luentoja TKK:lla työpsykologian ja johtamisen laboratoriossa!

  11. päivi-intoilija said

    Totta se, mitä Annamari sanoit, että johtamistaidon koulutus on ihan samaa kuin opettajuus. Silloin kun opiskelin johtamistaidon tutkintoa koin sen siihen asti parhaaksi opettajakoulutuksekseni ja olin intoa täynnä. Olen sitä helposti innostuvaa sorttia ja saman innon sain taas päälle Pasin koultuksessa ja Annen esimerkeistä työskennellä opiskelijoiden kanssa. Heips olin jossain vaiheessa tavattoman innostunut bpl:stä…aika samanlaista juttua vain tietsikka puuttui.

  12. Anne said

    Ohhei! Tämä on parasta, kun älyilytiimi laajenee. Kiva kuulla intoilijaa 🙂 Hyviä jyviä pohdittavaksi. No tässä sitten vielä aiheeseen muutama myöskin kullan arvoinen ajatusjyvänen ystävän valaisemana ajankäyttöpohdinnan jatkeeksi.

    On tärkeää työelämässä ymmärtää, mitä asioita voi laittaa liikkeelle vähillä vaivoilla, pienellä työpanoksella, nopeasti, sillä lailla vain eteenpäin potkien. Usein tämä menettely on siinäkin mielessä hedelmällinen, että se antaa toisille tilaa osallistua ja tulla mukaan (aivan kuin tämä blogi!). Jos tekee aina itse kaiken heti suurella huolella valmiiksi, esimerkiksi opettamisessa, ei jää tilaa toisille osallistua ja oppia. Kun opettaja tekee hyvät kalvot, hän tekee oikeastaan sen työn, mitä opiskelijat voisivat tehdä – ainakin osittain. Tai kehittämishankkeessa, tietyissä kohdissa on hyvä tehdä syöttöjä, pieniä liikkeitä, nopeasti. Melkein aina löytyy sitten niitä, jotka tarttuvat ja innostuvat ja sitten koko kuorma ei enää olekaan yhdellä.

    Sitten on tilanteita ja asioita, jotka pitää tehdä hyvin ja huolella ja ajan kanssa, syventyen. Kiire työelämässä valitettavan usein johtaa siihen, että koskaan ei mihinkään syvennytä. Ja sitä samaa myös koulumaailma. Eilen tuli aiheestä älyttömän hyvä radio-ohjelma, jos löydän se Radiosoittimesta, laitan vinkin.

  13. Anna Mari said

    Mukavaa Päivi-intoilija, että tartuit ajatukseeni…Täytyy tunnustaa, että olen ylittänyt itseni jo siinä, että näitä keskeneräisiä ajatuksia olen tänne vaparetkeen kirjoitellut. Se istuu niin syvällä se malli, että sitten vasta julkaistaan ja toisille kerrotaan, kun on niin valmista että.

  14. päivi-intoilija said

    Tuo on kyllä aika mielenkiintoinen ilmiö, että niin syvällä on monella malli siitä, että pitää olla hyvin valmista ennen kuin voi antaa ajatuksiaan tai koontejaan muille luettavaksi. Minulla on ollut sellainen onni, että olen aina jostain löytänyt sellaisia kollegoita, joiden kanssa on ollut helppo jakaa keskeneräisiä ajatuksia. Minulle jopa tehokkain tapa työskennellä on hyvä työpari tai pikkuinen tiimi, jossa toinen jatkaa toisen ajatusta tai joskus sanoo, että nyt mennään pahasti metsään. Kun on tottunut tuollaiseen työskentelytapaan niin nämä blogit ( ja aikanaan sähköpostiheittelyt) tuntuvat niin luontevalta jatkeelta tuolle samalle työtavalle.

  15. Anna Mari said

    Se on kyllä totisinta totta, että työpari tai pikkuruinen tiimi on parasta. Yksin eksyy omiin ajatuksiinsa. Minäkin olen usein onnistunut löytämään ajattelukumppanin. Eri organisaatioissa on erilaisia kulttuureja keskeneräisten ajatusten jakmisessa ja yhdessä ajattelemisessa. Yhdyn kyllä ajatukseesi, että tehokkain tapa työskennellä on yhteistoiminta. Ihan pikkuriikkisestä ajatuksesta voi toinen löytää oivalluksen, joka itselle ei olisi tullut mieleenkään. Yksikin sana voi herätää uskomattomia uusia puroja, jotka johtavat sellaisille vesille, minne ei yksin olisi uskaltautunut tai päässyt.

    Verkkoympäristö vaatii omien ajatusten läpinäkyväksi tekemistä usein kirjoittamalla. Ehkä se suurempi kynnys ulkoistaa keskeneräisiä ajatuksia tuleekin siitä, että heitetyistä ajatuksista jää pysyvä jälki. Niihin voi palata. Puhuessa asiat unohtuvat, voi siis heittää vapaammin….Mutta tässä samassa on myös verkkoympäriston mahdollisuudet :oppimisprosessi tulee läpinäkyväksi.

    Iloitsen tästä mahdollisuudesta, että voin kohdata verkossa samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Jakamalla ajatuksia oppii ja oppiminen on kivaa.

  16. Aki said

    Johtusikohan meidän ajankäytön ongelmat osin myös siitä, että meidän on vaikeata poisoppia= olla käyttämättä energiaa aiemmin opituihin käytänteisiin. Tai ajattelemmeko, että aiemmat toimet meidän on pakko saada tehdä edelleen itse . Poistammeko toisesta päästä jo opittuja harvoin käyttämiämme kiintyneitä , vanhoja opittuja tapoja ? Vai onko takana ihmisen luopumisen tuska aiemmasta ?

    Niinpä, olemmehan ihmisiä -kaikki.

  17. Anne said

    Niinpä ja pätee tuossa ajankäyttöasiassa. Olen esim. itse ihmetellyt sitä, että ihmisillä on aikaa istua kokouksissa ja matkustaa kokouksiin (mikä usein tarkoittaa tuntikausia), mutta ei aikaa kehitellä asioita verkossa (mikä usein tarkoittaa joitakin kymmeniä minuutteja päivässä silloin tällöin). Ja tehokkaampaan tulokseen tietyissä asioissa päästään verkossa, kun asiaa voi myös miettiä rauhassa ja ottaa kimmoketta toisen ajatuksista, kuten tuossa Anna Mari selosti.

    Ja toinen ihmeellinen opettajan aikasyöppö on kopiokone. Monisteiden tekeminen, tulostaminen, kopioiminen ja kalvojen sama ruljanssi… se on niin tuttua ja siihen on opittu ja se ajankäyttö on hyväksytty (eli Akin viittaama poisoppiminen olisi poikaa). Verkkotyökaluilla voi korvata tuon ajankäytön. Toisaalla olen kertonut, että en ole puoleentoista vuoteen ottanut yhtään kalvokopiota itselleni. Jo se kalvojen kanssa läträäminen vie aikaa. Pitäisi huomata oman arjen aikasyöpöt ja miettiä uusiksi.

    Mutta ihmisiä ollaan, eikä aina niin fiksu tartte olla… vaikka en kyllä entiseen vaihtaisi, kun olen makuun päässyt 😉

  18. päivi-intoilija said

    Olen samaa joskus ihmetellyt, että kaiken maailman kokouksiin juostaan tukka pitkällä, mutta verkossa keskusteluun ei ole aikaa. (Paraskin sanoja, kun on tänäänkin istunut kahdessa kokouksessa). Mutta kokouksissakin on välillä puolensa, varsinkin kun paikalla on vähän vieraampia ihmisiä ja eri tahojen edustajia. Yhteinen ymmärrys syntyy jotenkin siitä kokonaisvaltaisesta saman pöydän ääressä istumisesta. Silloin ne toisten ilmeet ja eleet kerovat niin paljon siitä, onko kaikki ymmärtäneet asian tai onko jäänyt pahasti hampaan koloon.
    Mutta tutun yhteisön on minun mielestäni tehokasta toimia verkossa. Välillä kun tuntuu, että vaikka sovitaan muistion tekijästä, niin silti oikein mitkään asiat eivät ole kirjautuneet muistiin. Ja sitten toisessa kokouksessa yritetään muistella, mihin me viimeksi jäimmekään.

  19. Pertti said

    Meidän yhteiskuntaan ei ole vielä synytnyt kunnollista verkkokeskustelukulttuuria. Monet meistä, jotka verkkoon jotain kirjoittavat, osallistuvat kokouksiin ja tekevät samoja asioita kuin ne, jotka väittävät, ettei ole aikaa verkossa keskustella. Tähän kommenttiin minulla menee noin muutama minuutti. Miten sen ajan käyttää. Jos todella haluaa verkkokeskustelukulttuuria edistää, aikaa löytyy. Opiskelijoita tulisi myös rohkaista ja ohjata asialliseen verkkokeskusteluun.

RSS feed for comments on this post

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: