Blogin opetuskäytön sivutuote – Oppiva yhteisö

Anne kirjoitti osuvasti: ”…blogista ei synny oppivaa yhteisöä ilman vuorovaikutusta. Mitä monimutkaisempia ovat tiedon kohteet, sitä merkittävämpää olisi oppia toimimaan oppivassa yhteisössä…. ja jatkoi : ..oleellisinta on, mitä oppijan päässä tapahtuu ja melkein yhtä oleellista, mitä oppivassa yhteisössä tapahtuu…

Nykypäivän yksilökeskeisyyteen oppiva yhteisö tuo mielenkiintoisen lisäarvon. Blogin keskustelujen kautta yksilön ei tarvitsekaan itse kaikkea oivaltaa, apuun tulevat yhteisön muut jäsenet. Yhteisen kielen löytäminen blogissa auttaa peilaamaan yksilön ajatukset kirkkaammille vesille yhteisön näkemysten avulla. Yksilö tekee edelleen päätöksen omasta oivalluksestaan, tosin hän antaa muiden yhteisön jäsenten kuulla se, jolloin yhteisö voi syväjalostaa ajatusta vielä eteenpäin, luovasti ja eri näkökannat huomioiden.

Minkä lisäarvon blogi antaa oppivaan yhteisöön ? Voidaanko oppiva yhteisö saavuttaa verkossa muukin kuin blogin avulla ? Mitä edellytyksiä tarvitaan oppivaan yhteisöön ? Missä työelämän osa-alueella tarvitaan oppivan yhteisön taitoja ?

Jos Sinulla on ajatuksia oppivasta yhteisöstä ja sen voimasta ,tuothan ajatuksesi julki….

Mainokset

3 kommenttia

  1. pertti said

    Akin esittämä oppiva yhteisö on mielenkiintoinen ilmiö. Aikaisemmin tässäkin blogissa esille tullut kuoliaaksivaikenemisen näkökulma vallitsee hyvin monissa työyhteisöissä ja myös kouluyhteisöissä. Erityisesti tämä vielä korostuu siirryttäessä tietoverkon avulla tapahtuvaan oppimiseen. Sähköpostin käyttöönotto on monissa oppilaitoksissa kestänyt 15 vuotta. Oppimisalustat ovat olleet jo lähes kymmenen vuotta käytössä. Näidenkin laajamittaiseen käyttöön näyttää menevät 15 vuotta. Avoimia oppimisympäristöjä blokeja ja wikejä on ollut muutama vuosi käytössä. Meneekö näidenkin käyttöönottoon 15 vuotta. Mobiilioppiminen on lähtökuopissa, meneekö jälleen 15 vuotta. Mikä kummajainen on tietoverkon avulla tapahtuva oppiva kouluyhteisö, millainen se on tänä päivänä, millaisen sen pitäisi olla nykytietämyksen ja kokemuksen valossa.

  2. Anna Mari said

    Kyllä on iso kulttuurin muutos! Omasta tuoreesta kokemuksesta käynnistää blogityöskentelyä (ei siis tästä vaparetkestä), voin sanoa, että eipä lähde helposti käyntiin. Voin yhtyä Annen kommenttiin: ” blogista ei synny oppivaa yhteisöä ilman vuorovaikutusta. Mitä monimutkaisempia ovat tiedon kohteet, sitä merkittävämpää olisi oppia toimimaan oppivassa yhteisössä…. ”

    Miten sitä oppimisen ilon tunnetta ja kokemusta osaisimme viestiä nille, jotka eivät ole rohjenneet oppimisretkille avoimiin ympäristöihin, oppiviin yhteisöihin? Jos sellaisen kokemuksen kerran saa, jää koukkuun.

    Kun yksin ei millään selviä, eikä kehity. Jokainen tarvitsee kumppaneita. Aki kirjoitti osuvasti: ”Blogin keskustelujen kautta yksilön ei tarvitsekaan itse kaikkea oivaltaa, apuun tulevat yhteisön muut jäsenet. Yhteisen kielen löytäminen blogissa auttaa …”

    Kuka ei haluaisi olla osallinen tällaisessa yhteisössä?

  3. Heikki said

    Opetusmaailmassa yhteisöllisyys on sinänsä uutta kulttuuria ja jos siitä vielä siirtyy avoimeen ympäristöön ajatuksia vaihtamaan niin voidaan puhua jo tulevaisuuden tekemisestä. Useimmat vaparetkellä kommentoineet ovat jo verkostoituneet jotenkin blogin kirjoittajien kanssa ja sitä kautta tutustuneet asiaan, olemme siis avoimesti turvallisessa ja tutussa ympärisössä kuitenkin.

    Tarvitsemme entistä enemmän yhteisöllisyyttä asioiden, kokemusten ja ajatusten jalostamiseen, jotta säästämme aikaa päällekkäisyyksiltä ja näin itse asiassa meidän aikapääomaa. Valinta on sinulla haluatko toimia yksin vai yhteisöllisesti tulevaisuutta rakentaen.

    Hienoa olla mukana oppivassa yhteisössä, jonka toivoo kasvavan suuntiinsa kantavana verkostona. Ota aikaa oppivalle yhteisölle tekemällä siitä päivittäinen tapa kalenteriisi, ei pelkästään lurkkien vaan heittäytymällä.

    Tapahtuuko muutokset tulevaisuudessa nopeammassa sykleissä kuin mitä Pertti esittää? Onko 15 jatkossa kk? vko? pvä? …

RSS feed for comments on this post

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: